Estolan viikonloppu kaksijakoinen
Loukkaantumisten kanssa pari viime kautta taistellut Estola starttasi epätietoisena vauhdistaan lauantaina Riihimäelle. Viime kesänä vain yhden kesäkilpailun ajanut Estola onnistuikin hyvin lauantaina ja päivä kulki ilman ongelmia viimeiselle maastokokeelle asti. - Koko päivä meni oikeastaan ongelmitta viimeiselle pätkälle asti. Karhin pätkällä vaihdepolkimen akseli murtu, enkä sen jälkeen voinut vaihtaa vaihteita. Loppuhuollossa en pystynyt kyseistä osaa vaihtamaan, joten ainoa vaihtoehto oli viedä pyörä suljettuun varikkoon rikkinäisenä, tietäen samalla etten pysty sunnuntaina starttaamaan kilpailuun, pettynyt Estola kertoi.
Lauantaina tulokseen Estola oli tyytyväinen. - Lauantaina oli luokkani viides ja yleiskilpailussakin 13. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kesäkauden muihin kilpailuihin, Estola päätti.
Jani Hovi / Xracing