
Espanja kutsuu
Talavera de la Reinan rata toivottaa kuljettajat tervetulleeksi Espanjaan, jossa kaasutellaan MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu. Sarja saavuttaa näin puolen välin krouvin ja etenkin MXGP-luokan mestaruustaistelun osalta ruvetaan elämään tärkeitä hetkiä.
Viime vuonna Espanjassa voiton ottanut Tony Cairoli tulee tänäkin vuonna kilpailuun huomassa vireessä. Alkukauden kuntoaan hionnut ja loukkaantumisesta vähitellen toipunut KTM -kuljettaja on ollut edellisissä kilpailuissa huomassa vireessä. Talavera de la Reinassa nähdään, onko muut mestarisuosikit saaneet hiottua omaa iskuaan vielä paremmaksi. MM-sarjan kärjessä kilpailuun tulee viime vuoden MX2-luokan maailmanmestari Hondan Tim Gajser. Neljä pistettä Gajserin perässä on Yamahaa kuljettava viime vuoden ison luokan maailmanmestari Romain Febvre. Kaksikon piste-etumatkaa kahdessa edellisessä kilpailussa kiinni kuronut Cairoli on 25 pisteen päässä Gajserista.
MX2-luokassa on eri sävelet. Jeffrey Herlings on voittanut kaudella kaikki erät, paitsi yhden. KTM –kuljettajan piste-etumatka sarjassa on tasan 100 pistettä, ennen Suzukin Jeremy Seeweria. Herlingsin tiimikaveri Pauls Jonassa on kolmantena 37 pisteen päässä Seewerista.
Espanjassa kaasutellaan myös EM-luokissa. Suomalaisista mukana on EMX125 –luokassa Kim Savaste ja Roni Kytönen, jotka molemmat esiintyivät edukseen viime viikonloppuna Kuopiossa. EMX250 –luokassa mukana nähdään tuttuun tyyliin Miro Sihvonen ja Jere Haavisto. Kaksikon lähtökohta kilpailuun on hieman erilainen, sillä Sihvonen ajoi viime viikonloppuna Saksassa hyvin kenraaliharjoituksen olemassa ADAC-sarjan MX2-luokanssa toinen. Haavistolla puolestaan oli turhauttava viikonloppu Kuopiossa, kun hän tuskaili teknisten murheiden kanssa.