Enduron Suomen cupit päätökseen Konnevedellä

Sami Ikonen johtaa V50-luokan Suomen Cupia.
Kuva
Jani Hovi
Enduron V40- ja V50-luokkien Suomen cup-sarjat saadaan päätökseen syyskuussa Konnevedellä.

Konnevedellä kaasuteltiin edellisen kerran virallinen endurokilpailu vuonna 1980-luvun alussa, joten harva nykypäivän kilpailija on päässyt nautiskelemaan Konneveden hienoista maastoista, mutta tuohon asiaan tulee muutos. Syyskuun 10. päivä Konnevedellä kaasutellaan nimittäin Hiekkaharju Enduro-kilpailu, jonka järjestää Konneveden Moottorikerho / UA ry. Kilpailu toimii V40- ja V50-luokkien Suomen cup-sarjan kauden viimeisenä kilpailuna ja samalla ajetaan A, B, C, V60- ja naisten luokkien kansalliset kilpailut.

Kilpailu ajetaan perinteisenä reittikilpailuna ja kierroksen pituus on 40 kilometriä. Kierroksella on kolme maastokoetta ja kierroksia ajetaan luokasta riippuen kaksi tai kolme. Kilpailukeskuksena toimii Hiekkaharjun kartano ja alueelta löytyy muun muassa ravintolapalvelut. Katsojilla on vapaa pääsy kisakeskukseen ja myös Hiekkaharjun maastokokeelle, joka ajetaan noin kahden kilometrin päässä kisakeskuksesta. Maastokokeella on hyvät pysäköintimahdollisuudet.

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy 4.9.2022 klo 23:59. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta.

Alla kilpailun reittivideot.

Ilmoittautuminen.

Lisätietoa kilpailusta.

Reittikartta.