Enduron SM-avaus peruttu

Kuva
Jani Hovi
Juuri saadun tiedon mukaan 6. helmikuuta ajettavaksi suunniteltu Numibia Snow Enduro on päätetty perua.

Kilpailun tiedottaja Jari Päivänkari kertoo, että kilpailun järjestelytoimikunta päätti perjantaina, että kisaa ei järjestetä.

- Nykyisen Covid19-tilanteen myötä Uudellamaalla ollaan pandemian leviämisvaiheessa vielä useita viikkoja.Tulimme siihen tulokseen, ettäemme pysty turvaamaan kilpailijoiden, toimitsijoiden ja katsojien turvallisuutta, koska väkeä saapuu kuitenkin isolta alueelta. Näin ollen olisi suuri riski, että virus pääsisi leviämään, selvittää Päivänkari.

Ei uutta tilalle

Perutun kilpailun tilalle ei olla suunnittelemassa uutta kilpailua tai vaihtoehtoista päivämäärää, vaikka esimerkiksi Kajaanissa perutun naisten Suomen cupin tilalle toinen kilpailu saatiinkin.

- Keskustelimme myös mahdollisista SM-kisojen perumisista lajiryhmässä, jos tällaisia tilanteita tulee eteen. Silloin oltiin sitä mieltä, että SM:ille ei tehdä mitään. Itse ainakin tulkitsen nyt asian niin, että jos joku SM-kisa jää jostain syystä ajamatta, niin sitten se vain jää, eikä aiheuta sen enempää toimenpiteitä, kertoo enduron lajiryhmän Jarkko Valtonen.

- Se on tässä myös ongelmana, että meillä ei oikein ole kalenterissa pitkiä kansallisia kisoja, vaan ne ovat pääosin sprintkisoja. Käytännössä ainoa tilalle ajateltava kisa olisi Muuramessa syyskuussa, mutta sekin on Sixiä ajatellen erittäin huonoon aikaan. Meillä ei oikeastaan ilman uusia kilpailuja ja päivämääriä olisi edes mahdollisuutta saada tilalle korvaavaa kilpailua. Vaikka sellaista haluttaisiinkin, niin kyllä se on käytännössä aika tekemätön paikka, Valtonen toteaa.