Enduron merkkimestaruuspisteet

Antti Hänninen on tuonut Husqvarnalle 40 merkkimestaruuspistettä.
Kuva
Jani Hovi
Suomessa ei lasketa endurossa virallisesti SM-kilpailujen osalta merkkimestaruuspisteitä. Jos kuitenkin laskettaisiin, niin pistetilanne näyttäisi tältä.

Endurossa ei ole ollut varsinaista merkkimestaruussarjaa miesmuistiin, mutta välillä eri merkkien menestystä on hauska seurata. Niinpä me koostimme talvikauden SM-kilpailujen perusteella epävirallisen merkkimestaruustaulukon.

Pisteet taulukkoon on laskettu yleiskilpailun sijoitusten perusteella normaalin SM-pistejakauman mukaan. Merkkimestaruuspisteisiin on laskettu mukaan jokaiselta merkiltä kisakohtaisesti kolmen parhaan kuljettajan pisteet. Vaikka siis jollain merkillä olisi yleiskilpailun 15 parhaan joukossa esimerkiksi viisi kuljettajaa, lasketaan pisteisiin mukaan vain kolmen parhaan kuljettajan pisteet.

Husqvarna johtaa sarjaa

Sarjan kärjessä on Husqvarna, joka nappasi Peetu Juupaluoman tuomana 16 pistettä Sysmästä, mutta muita merkin edustajia ei sitten ollutkaan tuossa kilpailussa yleiskilpailun 15 parhaan joukossa. Sen sijaan Kangasalla pisteitä toivat Juupaluoman lisäksi myös Antti Hänninen ja Roni Salin. Päitsillä pisteitä merkille saalistivat Hänninen, sekä Pyry ja Peetu Juupaluoma. Toisena sarjassa on Honda, jonka kaikki pisteet on tuonut Eemil Pohjola. Hän on voittanut kaikki kolme kauden ensimmäistä yleiskilpailua. Kolmatta tilaa pitää hallussaan TM. Sysmästä pisteitä toi vain Eetu Puhakainen, mutta Kangasalla hänen rinnalleen pisteiden kerääjiksi liittyivät myös Eero Remes ja Samuli Puhakainen. Sama kolmikko toi TM:lle pisteet myös Päitsiltä. KTM on pisteissä neljäntenä ja se onkin ainoa merkki, jolla on jokaisesta kilpailusta kolmet pisteet. KTM:n paras pistemies on yksittäisessä kilpailussa ollut Jani Salonen, joka oli Sysmässä yleiskilpailun toinen.

Tältä näyttää pistetaulukko ennen Jämsän osakilpailua.

  1. Husqvarna 91
  2. Honda 75
  3. TM 72
  4. KTM 69
  5. Yamaha 31
  6. Fantic 31
  7. Beta 18
  8. Sherco 14
  9. GASGAS 2