Enduron 2504t-luokan SM-mitalistit 2012

Roni täydentää Nikanderin tuplamestaruuden tänä vuonna. Roni täydentää Nikanderin tuplamestaruuden tänä vuonna.

Pikkunelareissa on yksi mestarisuosikki ylitse muiden ja kärkikolmikko muutenkin vaikuttaa etukäteen selvältä. Haastajia toki löytyy, mutta jonkun muun nouseminen mitaleille olisi todellinen yllätys, mikäli kärkikolmikko ajaa terveenä sarjan läpi.

SM-kulta 2012, Roni Nikander, KTM Motorsport Finland

Ei ehkä sarjan nopein kuljettaja lumella, mutta vauhti kesällä on muihin nähden yksinkertaisesti liian ylivoimaista. Ainoa uhka Nikanderin mestaruudelle on muita suurempi loukkaantumisriski, nummelalaisen ajaessa SM-sarjan ohella myös EM-sarjan ja muutamia MM-osakilpailuja.

SM-sarja ei välttämättä näyttele Nikanderin omassa ajatusmaailmassa tärkeintä roolia, vaan näytöt ulkomailla ja sitä kautta MM-sarjaan takaisin pääsy on varmasti päällimmäisenä mielessä. Mikäli Nikander mielii takaisin MM-sarjaan tiimikuskiksi, olisi näyttöjä ulkomailla annettava ehdottomasti heti tänä vuonna.

SM-hopea 2012, Miko Mellin, SE-Team.net, Honda

Johtaa SM-sarjaa Päitsin jälkeen, mutta ei voi mitään Nikanderille kesällä. Kävi ajamassa Oskari Kantosen kanssa Hyvinkään kauden avauksen ja oli siellä ainoa, joka pystyi edes hieman laittamaan Kantoselle kampoihin. Hyvinkään kilpailun jälkeen on harjoituspoluilta kantautunut tietoa, joiden mukaan Kantosen vauhti on aivan ylivoimaista ja hänen treenikaverina ajava Mellin on ainoa, joka pysyy lähituntumassa.

Mellinin vauhti on perinteisesti pudonnut kun lumet ovat sulaneet ja kesällä hän saakin pitää kiirettä saavuttaakseen hopeamitalin, sillä siitä hänen kanssaan taisteleva Valtteri Salonen on lähtötasoltaan Melliniä nopeampi kesällä. Uskomme Mellinin parantavan vauhtiaan kesällä ja pystyvän pitämään Salosen takanaan sarjassa.

SM-pronssia 2012, Valtteri Salonen, Vetomies TM Racing

Kärkikuljettajista kokenein kuljettaja, jonka vauhti on säilynyt MM-sarjan jälkeenkin hyvänä. Olisi viime kaudella pystynyt haastamaan Kantosen avoimen luokan mestaruustaistossa, mutta avauskilpailussa tullut keskeyttäminen sotki kuviot. Jäi lopulta sarjassa kolmanneksi, kolmen pisteen päähän hopeasta ja 17 pisteen päähän mestaruudesta.

Salosen vauhti on parempaa kesällä ja mikäli pystyykin haastamaan Mellinin talven kilpailuissa, on vahvoilla hopeataistossa. Salosenkaan vauhti ei kuitenkaan riitä haastamaan Nikanderia sarjassa.

Haastajat:

Lauri Pohjonen, Team Motopalvelu, KTM

Ainoa kenellä on mahdollisuus nousta hyvänä päivänä mitaleille, niin kova kärkikolmikko tällä hetkellä on. Pohjonen ajoi kauden avauksen Hyvinkäällä, jossa oli luokan kakkonen. Tappiota Mellinille tuli kuitenkin yli kaksi minuuttia, mikä on paljon kiinniotettavaksi. Erittäin tasainen kuljettaja, mutta vauhti ei riitä haastamaan mitalikolmikko tosissaan. Mikäli joku kolmikosta on epäonninen, nousee Pohjonen mitaleille.

Eero Remes, KTM

Ajanee muutaman SM-osakilpailun, mutta tänä vuonna kalenterit tekevät Suomen kesäkilpailujen ajamisesta kiireistä puuhaa MM-kuljettajille. Mikäli Remes pystyisi ajamaan kaikki kesäkilpailut Suomessa ja voittaisi ne, olisi hänen pistesaldonsa kauden päätyttyä 100. Mikäli joku kuljettaja ajaisi sarjan läpi tasaisesti sijoittumalla aina kolmanneksi, olisi hänen pistesaldonsa kauden lopussa 112. Joten Remeksen ajaminen mitaleille on erittäin epätodennäköistä, vaikka tietysti sinne vauhdillisesti kuuluisikin.

Jani Hovi / Xracing