Ellivuoressa nähdään taas huimia suorituksia
Järjestyksessään seitsemäs Sisu Extreme ajetaan lauantaina Ellivuoren laskettelurinteen maastoissa. Poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna ajettava kilpailu kerää mukaan 54 kuljettajaa, jotka pääsevät mittaamaan sekä toisiaan että ennen kaikkea vaativaa reittiä vastaan.
Perinteiseen tapaan mukana on kultaluokka, jossa nähdään lajin kovimmat nimet. Tänä vuonna kultaluokassa starttaa 17 kuljettajaa. Suurimpana voittajasuosikkina kilpailuun lähtee Toni Toukola. Hän kuuluu Suomen Extreme Enduron kärkinimiin, ja kokemus sekä ajotaito tekevät hänestä ennakkoon vaikeasti voitettavan. Toukolan vauhti antaa samalla osviittaa siitä, millaista on Erzberg Rodeoon tähtäävän kuljettajan tekeminen, sillä hän on mukana myös tämän vuoden Erzbergissä.
Kovimman haasteen Toukolalle tarjoaa Viron Kelle Timur, joka oli viime vuonna kilpailussa neljäs. Mielenkiintoinen nimi on myös Jeremias Niemikorpi, joka voitti kilpailun kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna hän starttaa sähköisellä Talaria Komodo -pyörällä, ja viikon harjoittelu pyörällä antaa viitteitä siitä, että vauhtia löytyy.
Nuorista haastajista esiin nousevat Joa Huhtanen ja Vilho Eskola. 17-vuotias Huhtanen on kehittynyt viime vuosina nopeasti ja omaa vahvan laskettelutaustan, mikä näkyy ajamisessa rinteessä. Eskola puolestaan tunnetaan trial-taustastaan ja rohkeasta ajotyylistään, joka sopii erinomaisesti extreme-olosuhteisiin. Viime vuonna Eskola ajoi kilpailussa kolmanneksi.
Mukana on myös useita ruotsalaisia kuljettajia, jotka tuovat kilpailuun lisää kansainvälistä tasoa ja haastetta.
Naisten luokassa mukana on viisi kuljettajaa, ja ennakkoon suurimpana voittajasuosikkina kilpailuun lähtee Justiina Koivisto. Vahvasti sekä enduron että cross countryn SM-sarjoissa kauden aloittanut Koivisto viihtyy myös extreme-olosuhteissa ja omaa lajiin sopivan asenteen. Kovimman haasteen hänelle tarjoavat Emma Seppänen, jolla on vahva trial-tausta, sekä Milja Käpynen, joka on panostanut viime vuosina määrätietoisesti extreme-enduroon. Ruotsista mukaan saapuu Aleksandra Hoff, ja viisikon täydentää Johanna Forsman.
Hopealuokassa kilpailijoita nähdään peräti 32, ja mukana on useita kokeneita nimiä. Selkeää ennakkosuosikkia luokkaan on vaikea nostaa, joten ratkaisut nähdään vasta kilpailun aikana.
Kilpailu käynnistyy Ellivuoren laskettelurinteessä (Karkunkyläntie 600, 38130 Sastamala) kello 11, ja ajoaikaa kuljettajilla on neljä tuntia. Katsojille tarjolla on kioskipalvelut sekä hyvät pysäköintimahdollisuudet.