East MX vaihtaa GASGAS:n väreihin

Teksti
Pekka Nissinen, Kimi Koskinen, Emil Silander ja Jimi Laitinen ajavat East MX:n väreissä tulevalla kaudella.
Kuva
Tiedote
Joensuulainen East MX aloittaa koko GASGAS-malliston jälleenmyynnin ja samalla siitä tulee Suomen virallinen GASGAS-kisatiimi.

Vuonna 2015 perustettu East MX laajensi toimintaansa vuosi sitten ja ottaa nyt jälleen ison harppauksen eteenpäin. Joensuulainen East MX tulee toimimaan jatkossa valtuutettuna GASGAS-jälleenmyyjänä Itä-Suomessa ja lisäksi siitä tulee Suomen virallinen GASGAS-kisatiimi.

East MX panostaa ensi kaudella todella vahvasti kilpailutoimintaan ja ensi kaudella tiimin väreissä tullaan näkemään tämän vuoden motocrossin MX2-luokan Suomen mestari Kimi Koskinen ja MX1-luokassa SM-pronssille ajanut Emil Silander. Tuore Suomen mestari Koskinen on innoissaan uudesta tiimistä ja hänellä on vain yksi tavoite ensi kaudelle.

- Tällä kaudella tuli mestaruus ja tietysti aion uusia sen ensi vuonna. Uusi tiimi antaa minulle hyvät eväät menestyä ja saan keskittyä itse ajamiseen, tiimin hoitaessa muut asiat. Äitini on kotoisin samoilta seuduilta kuin missä tiimin päämajakin on ja isovanhempani asuvat siellä yhä, kuten myös monet muut sukulaiseni. Onkin hienoa, että myös tällainen yhteys löytyy, Koskinen riemuitsee.

Silander voitti puolestaan vuonna 2019 MX2-luokan Suomen mestaruuden ja ajoi kuluneella kaudella heti ensimmäisenä vuonna MX1-luokassa SM-mitaleille. Sen myötä Silander lähtee ensi kaudella tavoittelemaan luokasta Suomen mestaruutta.

- Olen todella innoissani uudesta tiimistäni. Ensi vaikutelmani tiimistä oli heti todella positiivinen ja nyt kun olemme päässeet aloittamaan yhteistyötä, olen entistä vakuuttuneempi. Kaikki on sujunut niin kuin pitääkin ja kuten olemme puhuneet. Kulunut kausi oli minulle nousujohteinen ja kauden viimeisessä kilpailussa Heinolassa ajoni oli hyvää, joten siitä on todella hyvä jatkaa kohti talven harjoituksia. Ensi kaudella tavoitteenani on MX1-luokan Suomen mestaruus, Silander ilmoittaa.

Koskisen lisäksi East MX-tiimiä MX2-luokassa edustaa Jimi Laitinen, joka ajoi kuluneella kaudella itsensä Suomen motocrosskansan tietoisuuteen.

- Kulunut kausi oli minulle todella hyvä ja on mahtavaa saada olla mukana hyvässä porukassa. Olen todella iloinen, että saan jatkaa East MX-tiimissä myös ensi kaudella. En malta odottaa, että saamme testit käyntiin uuden pyörän kanssa, Laitinen kertoi.

MX1-luokassa Silanderin kanssa tiimin värejä pitää yllä Veniamin Voronkov. Voronkovin piti ajaa jo tällä kaudella motocrossin SM-sarja, mutta koronavirusepidemian vuoksi hän ei päässyt Venäjältä Suomen puolelle kilpailemaan. Myös MX1-luokassa ajava Pekka Nissinen liittyy tiimiin. Lupsakka savolainen on Suomen motocrossväelle tuttu ja hänen videobloginsa ovat erittäin katsottuja. Lisäksi East MX:n väreissä ajavat MXV35-luokassa Toni Kuivalainen ja MXJ-luokassa Viljami Kyllönen sekä MXC/B-luokassa Veikka Röntynen ja MXC/A-luokassa Otto Koskinen.

SM-sarjan ohella tiimi tulee ajattamaan ainakin Koskista ja Silanderia myös valikoiduissa EM-kilpailuissa.

GASGAS-jälleenmyynti

Kilpailutoiminnan ohella East MX aloittaa myös valtuutettuna GASGAS-jälleenmyyjänä. Jälleenmyynti käynnistyy välittömästi ja keväällä Joensuuhun avautuvat myös uudet myyntitilat. East MX panostaa vahvasti kilpailutoimintaan, mutta samalla sitä tullaan hyödyntämään jälleenmyynnissä.

- Tulemme olemaan vahvasti näkyvillä kilpailuissa myös myyntipisteen kautta. Kierrämme kaikki SM-kilpailut sekä osan MX-liigakisoista ja mukana on aina myös GASGAS-myyntiosasto. Meillä on esillä uusia tuotteita ja meidän kauttamme saa myös kisapaikoilla suoraan varaosia ja tarvikkeita. GASGAS omaa laadukkaan ja laajan tuotevalikoiman, joten olemme todella tyytyväisiä nyt alkaneesta yhteistyöstä, East MX:n Aki Kuivalainen kertoi.

- East MX tuo uutta virtaa kisavarikoille tämän konseptin myötä ja olemme tyytyväisiä nähdessämme näin vahvan GASGAS-edustuksen niin East MX:n kuin kuljettajakaartinkin puolesta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea tällainen toimintamalli voi poikia tulevaisuuteen, KTM Nordicin Jaro Sihvonen summaa.