Dramatiikkaa Oaklandissa

Edellisen kilpailun rajun kaatumisen vuoksi keskeyttänyt Andrew Short otti holeshotin nimiinsä 450 -kuutioisten finaalissa. Peräänsä Short sai Chad Reedin, Ken Roczenin, Ryan Dungeyn ja Cole Seelyn.

Sarjan kärjessä Oaklandiin tullut Roczen ohitti Reedin toisella kierroksella, isoa triplahyppyriä edeltävässä kurvissa. Ohituksen jälkeen saksalainen ei saanut kuitenkaan kunnon vauhtia triplaan, vaan hyppyri jäi pahasti vajaaksi. Tilanteessa Roczen löi leukansa tankoon ja hänen kätensä irtosi tangosta. Tämän johdosta Suzuki -kuljettaja jäi radan reunalle makaamaan ja moni pelkäsikin pahinta. Viimein Roczen pääsi jatkamaan matkaansa, kuitenkin lähes kierroksen kärkeä perässä. Kaatuminen näkyi kuitenkin Roczenin ajossa koko finaalin ajan ja hän olikin maalissa vasta 15. Samalla hän menetti sarjan kärkipaikan.

- Mikä aivopieru. Olen onnellinen että pystyin jatkamaan. Mestaruustaistelu on yhä tiukka, mutta naamaani sattuu todella paljon, Roczen kommentoi kilpailun jälkeen Instagram -tilillään.

Kärkipaikka vaihtui

Short menetti kilpailun kärkipaikan neljännellä kierroksella, kun Reed painui väkisin johtoon. Samaan aikaan ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 10 ollut Trey Canard teki kovaa nousua kohti kärkeä ja ohittikin Dungeyn, ottaen toisen sijan. Honda -kuljettajan vauhti oli todella hyvää ja pian hän tavoitti myös Reedin, ohittaen australialaisen nopeasti seitsemännellä kierroksella.

Tämän jälkeen tilanne vaikuttikin vakiintuvan. Kilpailun puolessa välissä Canard oli repinyt jo noin viiden sekunnin etumatkan toisena olevaan Reediin. Dungey ajoi kolmantena, parin sekunnin päässä Reedista. Neljänneksi noussut Eli Tomac oli parin sekunnin päässä Dungeysta, mutta tuokaan ero ei juuri muuttunut suuntaan eikä toiseen.

Kärkitaistelun kannalta kilpailun loppupuoliskolla nähtiin yksi merkittävä tapahtuma, kun Reed teki ajovirheen hyppyrissä ja ajautui radalta ulos sen jälkeen. Reed joutui kiertämään koko seuraavan mutkan radan ulkopuolelta ja samalla Dungey nousi toiseksi.

Näin ollen maaliin tultiin järjestyksessä: Canard, Dungey, Reed, Tomac ja Seely.

Dungey siirtyi sarjan kokonaispisteissä kärkeen. Roczen on hänestä viiden pisteen päässä ja Canard 14 pisteen päässä.

Uran ensimmäinen voitto

James Stewartin pikkuveli Malcolm otti 250 -kuutioisissa uransa ensimmäisen voiton. Huonon lähdön saanut ja kerran finaalissa kaatunut Cooper Webb nousi viimeisellä kierroksella toiseksi. Alex Martin ajoi Stewartin tavoin uransa parhaan sijoituksensa ollen kolmas.

Webb jatkaa sarjan kärjessä kahdeksan pisteen erolla Tyler Bowersiin, joka oli tänään neljäs. Kauden avauksessa voittoon ajanut Jessy Nelson epäonnistui Oaklandissa ja oli kymmenes. Nelson on nyt sarjassa kolmantena 15 pistettä Webbin perässä.

Sarja jatkuu ensi viikonloppuna Anaheimissa.

Xracing