Draamaa Indyssa

Kun finaalin ensimmäinen kurvi oli takana, hieraisivat katsojat silmiään, sillä maassa makasivat kaikki kolme mestaruutta tiukimmin tavoittelevaa kuljettajaa. Ryan Villopoto, Ken Roczen ja James Stewart kaatuivat kaikki kurviin ja lähtivät viimeisinä jatkamaan matkaansa muiden perässä.

Kärkeen ryntäsi viime viikonlopun tavoin Mike Alessi, saaden perään Ryan Dungeyn ja Eli Tomacin. Alessi johtikin neljä ensimmäistä kierrosta, kunnes Dungeyn onnistui ohittaa hänet. Päästyään kärkeen, Dungey sai nopeasti kurottua muutaman sekunnin johdon itselleen ja pystyi ajamaan helposti omaa ajoaan erän loppuun asti ja vei voiton.

Alessi joutui seuraavaksi taistelemaan paikastaan Tomacin kanssa. Tämän johdosta Alessi teki virheen ja kaatui, ollen maalissa lopulta sijalla 15. Tomac ajoi toiseksi ja koko illan hyviä suorituksia esittänyt Cole Seely oli maalissa kolmas. Seely ajaa normaalista länsirannikon 250 -kuutioisten luokassa, mutta sarjan ollessa tauolla tuli tuuraamaan loukkaantunutta Trey Canardia.

Roczen menetti kasan pisteitä

Sarjan kärkikolmikko lähti nousemaan lähtökolarin jälkeen hieman eri tyylillä. Villopoto lähti kokemuksen turvin tasaisen varmasti nousemaan ja oli maalissa lopulta neljäs, joka vahvisti jälleen hänen pistejohtoaan. Roczen lähti puolestaan nuoruuden innolla nousemaan vauhdilla, ollen jo 11. Mutta tämän jälkeen saksalainen kaatui, eikä enää päässyt jatkamaan matkaansa ja joutui keskeyttämään pyörän rikkouduttua. Stewart puolestaan ei päässyt omaan vauhtiinsa ja oli maalissa seitsemäs.

Villopoto johtaa nyt sarjaa 23 pisteen erolla ennen toiseksi noussutta Dungeyta. Roczen on nyt 26 pisteen päässä kolmantena ja Stewart 30 pisteen päässä neljäntenä.

Cianciarulon toinen

250 -kuutioisten luokassa Adam Cianciarulo ajoi kauden toiseen voittoonsa. Toinen oli edellisen kilpailun voittanut Martin Davalos ja kolmas Justin Bogle.

Sarja jatkuu ensi viikonloppuna Daytonassa.

Tulokset:

450SX
1. Ryan Dungey, KTM
2. Eli Tomac, Honda
3. Cole Seely, Honda
4. Ryan Villopoto, Kawasaki
5. Broc Tickle, Suzuki
6. Andrew Short, KTM
7. James Stewart, Suzuki
8. Justin Brayton, Yamaha
9. Josh Hill, Suzuki
10. Dean Wilson, Kawasaki

450SX pistetilanne
1. Ryan Villopoto 184
2. Ryan Dungey 161
3. Ken Roczen 158
4. James Stewart 154
5. Justin Brayton , 143
6. Chad Reed 111
7. Justin Barcia 109
8. Andrew Short 109
9. Wil Hahn 93
10. Broc Tickle 93

250SX itärannikko
1. Adam Cianciarulo, Kawasaki
2. Martin Davalos, Kawasaki
3. Justin Bogle, Honda
4. Matthew Bisceglia, Honda
5. Blake Baggett, Kawasaki
6. Vince Friese, Honda
7. James Decotis, Honda
8. Matthew Lemoine, Kawasaki
9. Cole Thompson, KTM
10. Kyle Cunningham, Honda

250SX pistetilanne (itärannikko)
1. Adam Cianciarulo 72
2. Martin Davalos 67
3. Justin Bogle 56
4. Blake Baggett 54
5. Vince Friese 48
6. Cole Thompson 40
7. James Decotis 34
8. Blake Wharton 33
9. Kyle Cunningham 33
10. Mitchell Oldenburg 30