Draamaa Imatralla

MXJ-luokan ensimmäisen erän startin otti nimiinsä Joonas Näppi, ennen aika-ajoissa pohja-ajan ajanutta Mauno Niemistä. Sarjan kärjessä oleva Näppi teki kuitenkin erästä itselleen vaikean kaatumalla ensimmäisellä kierroksella. Kun Näppi ei saanut heti pyöräänsä käyntiin, meni lähes koko letka hänen ohitseen. Näpin onneksi Imatran puomilla oli vain 20 kuljettajaa, joten ohiteltavaa ei ollut niin paljon.

Kärjessä Nieminen painoi kaasun pohjaa ja lähti ajamaan sekuntieroa Näppiin, tietäen sen olevan mahdollisesti avainasemassa toisen erän päätöksen jälkeen. Nieminen teki oman tehtävänsä ja samalla myös Näppi, joka nousi toiseksi kun neljä kierrosta oli matkaa maaliin. Tuossa vaiheessa Niemisen johto oli jo 39 sekuntia. Erän lopussa Näppi ei saanut eroa kiinni, vaan sitä tuli vielä seitsemän sekuntia lisää. Nieminen ajoi siis voittoon, Näppi toiseksi ja Rasmus Kumaja kolmanneksi.

Tämä järjestys tarkoittaa sitä, että mikäli Nieminen voittaa toisen erän ja Näppi on kakkonen, on kaksikko tasapisteissä. Sen jälkeen mestaruuden ratkaiseen kaksikon eräsijoitukset, jotka ovat myös tuossa vaiheessa tasan. Sen jälkeen paremmuus ratkaistaan koko kauden eräaikojen perusteella. Ennen Imatraa Näppi oli eräajoissa 33 sekuntia Niemistä edellä. Kun Nieminen ajoi nyt 46 sekuntia nopeamman ajan, niin tasapisteissä Nieminen on mestari. Käytännössä tämä tarjoittaa sitä, että Niemisen voittaessa toisen erän on hän mestari vaikka Näppi olisi toinen. Jos taas puolestaan Näppi voittaa erän, on hän mestari.

MXV35-luokan ensimmäisen erän voiton otti Niko Kalatie. Sarjakärki Alexander Wiik oli toinen ja kasvatti samalla pistejohtoaan. Erno Aro oli kolmas ja Jarno Mattila neljäs, ennen Lari Lehtiötä.

MXV45-luokan ensimmäisen erän voiton otti mestaruuden jo varmistanut Miska Aaltonen. Ari Åstedt oli toinen ja Saska Ketonen kolmas.

MXV55-luokassa Kari Rantanen voitti ensimmäisen erän ja varmisti samalla Suomen Cupin voiton. Antti Paasonen oli toinen ja Jari Lehto kolmas.

Toiset erät Imatralla käynnistyvät klo 15.

Xracing