Dokumentti Aki Ajosta

Teksti
Ajon tie kuskista tallipäälliköksi

Ajon tie on ollut pitkä. Valkeakoskelta kotoisten jääratojen kautta kansainvälisille asfalttiradoille kulki ensin kuljettajana ja sittemmin tallipäällikkönä oman Ajo Motorsport -tiimin kautta.

Vuodet ammattilaisurheilun maailmassa ovat tuoneet huikeaa menestystä mutta osoittaneet myös kilparatojen kovat haasteet. Lajin vaatimukset ja vaarat ovat tulleet Aki Ajolle tutuiksi niin tallipäällikön kuin isän asemasta katsottuna.

Ajon tie menestykseen on usein ollut miehen teknisen osaamisen ja tietämyksen ansiota. Kuitenkin GP-tallin johtaminen ja kuljettajien jalostaminen maailmanmestaruuksiin vaatii paljon muutakin kuin vain teknistä osaamista. Dokumentissa valotetaan myös Aki Ajon teknisen osaamisen jalustumista ihmisjohtamisen puolelle.

40 minuuttia pitkän dokumentin nimi on Ajo mahdottomasta maailmanmestariksi. Kannattaa katsoa, TV2 ja 14.50 huomena sunnuntaina.

Dokumentin tekijä Jussi Jäkälä lienee monille tuttu toimittaja pitkältä ajalta Ylen urheilusta. Vanhemman kaartin crossikuskit saattavat muistaa Jussin myös takavuosien A-luokan crossikuskina, jonka kilpaura vaihtui telkkarin toimittajan työhön.