Cross countryn SM-avaus jälleen Parolassa - Tukea enduron maajoukkueille

Teksti
Cross countryn SM-sarja käynnistyy Parolannummella.
Kuva
Jani Hovi
Cross countryn SM-sarja polkaistaan käyntiin Parolan vanhan lentokentän ympäristössä lauantaina 20. huhtikuuta. Enduroa ja motocrossia yhdistävän lajin perinteinen koitos on samalla jälleen enduron maajoukkueiden tukikilpailu.

Jo 14:s Panssari CC korkkaa edessä häämöttävän offroad-moottoripyöräilyn kotimaisen kesäkauden Hämeenlinnan kupeessa, Hattulassa, reilun kahden viikon kuluttua. Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa, ja laittamalla osallistumisensa listalle pääsee tukemaan Suomen enduron maajoukkueita. Panssari CC:n järjestämiskulujen jälkeen viivan alle jäävä tuotto ohjataan miesten, nuorten ja naisten MM-maajoukkuekilpailumatkaan Espanjaan syksyllä.

- Kilpailun alkuperäinen koko idea perustuu siihen, että tuotto ohjataan maajoukkueille. Toivottavasti saamme mahdollisimman suuren osallistujajoukon, koska sitä helpommin Suomi saa MM-maajoukkuekisaan mukaan miesten, nuorten ja naisten joukkueet, cross countryn lajipäällikkö Reijo Kivelä kannustaa.

Cross countryn Suomen mestaruuskausi sisältää neljä osakilpailua: Parola, Järilä, Orimattila ja Kitee. Niiden lisäksi kalenterissa on tälle vuodelle kolme kansallista cross country -kilpailua. Suomen mestaruudesta taistellaan A- ja B-luokiteltujen kuljettajien kesken sekä naisissa. Samoissa osakilpailuissa kamppaillaan myös Suomen Cup -menestyksestä alle 20-vuotiaiden kuljettajien luokassa (U20) ja kolmessa veteraani-ikäryhmässä (V40, V50, V60). Niin Parolassa kuin muissakin SM-osakilpailuissa nähdään lisäksi iso nippu kansallisia luokkia, jotka muodostavat vaihtelevassa maastossa massalähtöjen kautta ajettavan kestävyyslajin vankan perustan. Kansallisia luokkia ovat nuoret, matkaendurot, classic, kuntoluokka ja C, joten monen ikäisille ja tasoisille kuljettajille löytyy ajettavaa.

Kaikki rohkeasti mukaan

Cross country yhdistetään helposti ja vahvastikin enduroon, koska kummassakin lajissa kilpaillaan samantapaisissa maastoissa muun muassa metsissä ja pelloilla. Cross countryssa kuljettajat lähtevät kuitenkin liikkeelle yhtä aikaa eivätkä enduron tapaan yksitellen. Lisäksi reitti on cross countryssa huomattavasti leveämpi ja se muodostaa useiden kilometrien mittaisen yhtenäisen radan, jota ajetaan kilpaluokasta riippuen ympäri yhden tai kahden tunnin ajan. Endurossa kellotetaan ajoaikoja erillisillä maastokokeilla ja ajetaan niiden välisiä siirtymiä.

Lajipäällikkö Kivelä muistuttaa, että cross country sopii erinomaisesti myös motocrosskuljettajille. Hän houkutteleekin lajin pariin kaikkia ”kumisaapasajajista” harrastajiin ja totisemmin endurossa tai motocrossissa tai missä tahansa muussa lajissa kilpailevia.

- Crossikuskit saavat tänä vuonna cross countryn ansiosta pari hyvää ja kovaa treenikisaa ajettavaksi ennen crossin SM-kauden alkua, kun Parola ja Järilä järjestetään kesäkauden alussa. Kun motocrossin SM-kausi päättyy syksyllä, on crossareilla mahdollisuus tulla sen jälkeen ajamaan vielä cross countryn kaksi viimeistä SM-osakisaa, joten he voivat ajaa helposti koko kauden kumpaakin lajia, Kivelä korostaa.

- SM-sarjassa Kitee ja Orimattila ovat todella crossimaisia maastoja. Järilässä yritetään vähentää kivikko-osuuksia aiemmasta ja Parolassa pyritään puolestaan ajamaan mahdollisimman kuivia osuuksia pitkin ja välttämään mahdollisesti upottavia panssarivaunu-uria.

Kivelä tuo esiin myös sen, että viime vuonna monen lajin osaaja ja enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes voitti cross countryn Suomen mestaruuden, mutta SM-hopeaa otti ”puhdasverinen” motocrosskuljettaja Hermanni Koskinen.

Lisäksi Kivelä muistuttaa Panssari CC:n osallistujia siitä, että järjestäjät pääsevät rakentamaan kilpailupaikkaa -ja reittiä Suomen Puolustusvoimien Panssariprikaatin alueelle vasta kilpailua edeltävänä torstaina kello 16:00 jälkeen eikä kenelläkään muulla kuin järjestäjillä ole lupa liikkua alueella ennen perjantai-iltapäivää 19. huhtikuuta. Kilpailureittiin pääsee siis tutustumaan alueella kävellen vasta kilpailua edeltävänä päivänä.

---

SML Panssari CC SM XIV 2024, SM-osakilpailu 1/4, lauantai 20.4.2024

Parolan vanha lentokenttä
Parolannummentie 291, Hattula
Hämeenlinnan Moottorikerho ry

Alustava aikataulu

7:00 Ilmoittautuminen ja katsastus
Ohjaajakokous
9:00 Kilpailulähdöt

Ilmoittautuminen, lisätiedot ja lähtöluettelo
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Tulokset
https://tulosarkisto.fi/races/view/758

Sarjataulukot
https://tulosarkisto.fi/championships/index/33/2024

Sarjataulukoiden arkisto
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults

SML SM -cross country kilpailukalenteri 2024
20.4.2024 Parola, Hämeenlinnan Moottorikerho ry
4.5.2024 Järilä, Rauman Seudun Moottorikerho ry
5.10.2024 Orimattila, Orimattilan Moottorikerho ry
12.10.2024 Kitee, Kiteen Moottoripyöräklubi ry

Suomen Moottoriliitto
www.moottoriliitto.fi