Cairoli päätti kautensa polvivammaan

MX2 -luokan karsintaerän lauantaina voittanut Cairoli starttasi sunnuntain kilpailuun kovin henkilökohtaisin odotuksin. Cairolin startti onnistuikin kohtalaisesti ja kahdeksan kertainen maailmanmestari oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kuudentena, ollen samalla ensimmäinen MX2 -luokan kuljettaja. Yhdeksännellä kierroksella Cairoli nousi Jeremy Van Horebeekin edelle viidenneksi. Sen jälkeen kuitenkin italialainen kaatui radan loppuosan röykkysuoralla. Polveaan pidellyt KTM -kuljettaja pääsi viimein takaisin pyörän päälle ja ajoi ratavarikolla.

Erien välissä lääkärin tarkastuksessa käynyt Cairoli sai luvan startata seuraavaan erään ja fanien aplodien saattelemana hänet kuljetettiin starttipuomille. Selvästi jalkakivusta kärsinyt Cairoli ajoi erässä lopulta sijalle 19.

- Karsintaeräni oli aivan loistava ja voitin sen. Jotta Italia oli kilpailun jälkeen ollut podiumilla, minun oli ajettava molemmissa erissä voittoon tai ainakin kolmen parhaan joukkoon ja sen vuoksi minun piti ajaa koko ajan aivan täysiä. Tein kuitenkin ison virheen ja kaaduin polvi edelle maahan. Toisessa erässä polveni oli todella kipeä, enkä pystynyt ajamaan parasta suoritustani, Cairoli kertoi kilpailun jälkeen.

Xracing