Cairoli ja Prado dominoi Mantovan kurassa

Tony Cairoli ei suihkuttele kuohujuomaa Indonesiassa tänä vuonna.
Kuva
Ray Archer
Tony Cairoli ja Jorge Prado ottivat voitot Mantovan GP:n haastavissa olosuhteissa.

Motocrossin MM-sarja jatkui tänään Mantovassa, Italiassa. Lauantaina ajetut karsintaerät ajettiin läpi hienoissa olosuhteissa, mutta viime yönä käynnistynyt sade jatkui koko kisapäivän ajan, joten varsinaiset kisaerät ajettiin läpi todella haastavissa olosuhteissa.

MXGP-luokassa Tony Cairoli näytti mestarin tavoin miten kurassa ajetaan ja otti molempien erien voitot. Cairoli oli perinteisesti molempien starttien jälkeen kärjessä, eikä antanut muille mahdollisuuksia haastaa häntä. Ensimmäisessä erässä Cairoli ehti kaatuakin kerran, mutta hänen voittomarginaali oli silti 10 sekuntia ennen Pauls Jonassia. Arminas Jasikonis oli kolmas. Toisessa erässä Brian Bogers ajoi toiseksi, jääden 12 sekuntia Cairolista. Jonass oli erän kolmas. Päivän kokonaispisteissä Cairolin jälkeen toiseksi sijoittui Jonass ja kolmanneksi Gautier Paulin. MM-pisteissä toisena olevan Tim Gajserin päivä Mantovassa ei ollut toivotun kaltainen. Gajser ei varmasti itsekään pysynyt laskuissa mukana kaatumistensa määrän suhteen ja hän oli päivän kokonaispisteissä vasta kuudes. MM-sarjan yhteispisteissä Cairoli kasvatti johtonsa Gajseriin jo 40 pisteeseen.

MX2-luokassa jatkui tuttu meno, kun Jorge Prado voitti molemmat erät ja nousi jälleen korkeimmalle korokkeelle päivän päätteeksi. Prado on voittanut tällä kaudella kaikki ajamansa kahdeksan erää, mutta on yhä sarjassa kakkonen jouduttuaan jättämään Matterley Basinin kisan väliin loukkaantumisen takia. Sarjaa Mantovan jälkeen seitsemällä pisteellä johtava Thomas Kjer Olsen oli tänään yhteispisteiden kakkonen, ennen kauden parhaaseen suoritukseensa ajanutta Davy Pootjessia.