Barcia Bercyn kuningas

Pariisissa show yleisölle on aina tärkeintä. Pariisissa show yleisölle on aina tärkeintä.

Pariisissa ajettu Bercy -supercross huipentui sunnuntaina, kolmantena kilpailupäivänä. Kaksi aiempaa päivää voittanut Justin Barcia lähti iltaan suurimpana suosikkina.

Illan finaalin puomin kaaduttua yleisö hullaantui Gautier Paulinin syöksyttyä kärkeen, saaden peräänsä Andrew Shortin. King of Bercy tittelistä tiukimmin taistelevat Barcia ja Trey Canard saivat molemmat huonot lähdöt, mutta kaksikko aloitti nopeasti kirin kohti kärkeä.

Pian Short ohittikin Paulinin ja vain hetken kuluttua Canard ja Barcia seurasivat perässä. Kun yhdeksän kierrosta oli jäljellä Canard painui väkisin Shortin, Barcian tehdessä saman tempun kierrosta myöhemmin.

Tämän jälkeen Honda -kaksikko aloittikin hurjan keskinäisen kilpailun. Barcia yritti kaikkensa seuraavien kierroksien aikana, mutta Canard pystyi vastaamaan tiimikaverinsa vauhtiin. Finaalin viimeisillä kierroksilla Canard hallitsi hermonsa ja ajoi illan voittoon. Barcia oli toinen ja Paulin kolmas.

Sunnuntain kakkossija riitti Barcialla varmistamaan King of Bercy tittelin. Canard oli viikonlopun yhteistuloksissa toinen.

- Viikonloppu oli todella hieno. Rata oli haastava ja yleisö oli aivan mahtava, Barcia kertoi palkintokorokkeella.

Sunnuntain tulokset:

1. Trey Canard
2. Justin Barcia
3. Andrew Short
4. Gautier Paulin
5. Cooper Webb

Xracing