Avauskilpailun taika

Justin Barcia tuuletti kauden avauksen voittoa.
Kuva
Align Media
Justin Barcia teki sen jälleen. GasGasin väreihin siirtynyt Barcia otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kauden avauskilpailusta. Voitto oli samalla GasGasin ensimmäinen.

Monster Energy Supercross-sarja saatiin käytiin viime yönä poikkeuksellisesti Houstonista, jossa NGR Stadiumilla kilpailua paikan päällä todisti 10 000 katsojaa. Avauskilpailu ei jälleen pettänyt tapahtumiensa osalta ja toiset mestarisuosikit kasvattivat itseluottamustaan, kun taas toisten osalta avaus meni täysin penkin alle.

Justin Barcia on voittanut kahden edellisen kauden avauskilpailut ja sama tahti jatkui tänäkin vuonna. Marvin Musquin nappasi startin nimiinsä, mutta Barcia nousi nopeasti kärkeen ja ryhtyi kasvattamaan ero takana tulleisiin. Kilpailun puolen välin jälkeen Ken Roczen tavoitti GasGas-kuljettajan ja pääsikin pariin kertaan Barcian rinnalle, mutta ei onnistunut ohitusyrityksessään, vaan Barcia ajoi ruutulipulle ensimmäisenä.

- Sain hyvän startin ja pystyin ajamaan omaa ajoani. Roczen sai minut kiinni ja ahdistelikin oikein kunnolla, mutta onnistuin pitämään hänet takanani. Haluan olla koko kauden tasaisesti kärjessä ja taistella mestaruudesta, Barcia kertoi podiumilla.

Voitto oli samalla GasGasin historian ensimmäinen, sen ensimmäisessä kilpailussa.

Roczen avasi kautensa myös todella vahvasti, ottaen kakkossijan. Lopulta kaksikon ero oli vain yhden sekunnin. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Marvin Musquin, joka teki näin ollen vahvan paluun supercrossradoille vuoden tauon jälkeen. Adam Cianciarulo ajoi tasaisen kilpailun ja oli neljäs, ennen Malcolm Stewartia.

Muista mestarisuosikeista Cooper Webb sai heikon startin, eikä päässyt oikein missään vaiheessa oletettuun vauhtiin ja oli maalissa yhdeksäs. Kymmenes oli Zach Osborne, joka puolestaan kaatui startissa ja oli sen jälkeen viimeinen. Hallitseva mestari Eli Tomac ei puolestaan näyttänyt missään vaiheessa hallitsevalta mestarilta. Hänen oli startin jälkeen kymmenennen sijan tuntumassa, mutta kaatui kun yritti ohittaa Vince Friesea. Tomac ajoi vielä kerran ulos radalta, kun yritti ohittaa Friese toisen kerran. Tämän jälkeen Tomacin ajo oli verrattain kankean näköistä ja oli maalissa 13. Tomac jäi voitosta lähes tulkoon kierroksen.

250-kuutioisessa Christian Craig ajoi kilpailun voittoon ennen Austin Forkneria ja Colt Nicholsia.

Sarja jatkuu Houstonissa tiistaina.

Alla 450-luokan tulokset.