Kuva
Sami Salonen
Miska Aaltonen joutui MXV45-luokan ekan erän alussa tiukkaan tilanteeseen. Ankaraa flunssaa poteva luokan ykkössuosikki joutui toteamaan Ari Åstedtin nopeammakseen. Åstedt vei erää vahvalla otteella mutta mätkähti nurin suunnilleen erän puolivälissä. Aaltonen siirtyi johtoon ja kaksikko jatkoi maaliin asti selkein eroin.
Marko Forsman ajoi melkein soolosuorituksen, kolmospaikka ei ollut missään vaiheessa uhattuna.
Jouni Suikki ja Jukka Vähäpesola väänsivät todella kovaa nelospaikasta. Miehet ohittelivat toisensa pariin kertaan mutta lopulta Suikki joutui taipumaan vitossijalle, Vähäpesolan ottaessa nelosen itselleen.