Amerikan miehet testasivat rataa

Alex Rayn meno näytti hyvältä Tampereella illalla.
Kuva
Jani Hovi
Alex Ray ja Cade Clason pääsivät testaamaan Tampere Supercrossin rataa torstaina illalla lehdistötilaisuuden yhteydessä.

Juuso Matikainen ja Tampereen oma Niko Lehtimäki olivat suomalaisista kuljettajista lehdistöpäivänä radalla esittelemässä taitojaan. Radalla nähtiin myös torstaina aamupäivällä Suomeen saapuneet Alex Ray ja Cade Clason. Ray on jo kolmatta kertaa Tampereella, mutta Clasonille vierailu Suomeen on ensimmäinen.

- On todella hienoa päästä Suomeen ja ajamaan tänne kilpaa, Clason sanoi ennen harjoituksia.

Amerikkalaiset saivat ajaa radalla kuuden minuutin mittaisen harjoituksen ja etenkin Rayn meno näytti paikoin todella hyvältä.

- Ensinnäkin, on mahtavaa saada ajaa taas suomalaisten fanien edessä. Tämä on minun kolmas kerta täällä ja odotan kilpailua todella innoissani. Rata on tänä vuonna todella erilainen kuin aiemmin. Materiaali ei ole sellaista pitävän tahmeaa kuin aiemmin, vaan nyt rata on paikoin todella kova ja liukas. Uskon, että kilpailusta tulee todella hyvä, Ray kertoi.

- Todella mukava rata. Ei mikään hirvittävän tekninen, mutta hieno ja vauhdikas. Olin kuullut monelta aiemmin, että täällä on Kanadan tapaan vähän kosteasta ja todella pitävästä materiaalista tehty rata, mutta tämä ei ole sellainen lainkaan. Rata on kovapintainen, eikä spooreja tunnu muodostuvan kurveihin ja ne on myös hieman liukkaita. Tulee olemaan todella tärkeää, että kurveissa käyttää kaasua oikein, jotta pito säilyy. En malta odottaa kisoja, Clason hehkutti.