Alvisi voittoon, Miettinen paras suomalainen
EMX125-luokan ensimmäisen erän lähdön otti nimiinsä Moritz Ermecker KTM:llä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeen nousi kuitenkin Nicolo Alvisi, Ermecker jatkoi toisena ja Alve Callemo kolmantena. Suomalaisista parhaiten aloitti Matias Miettinen, ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 20.
Erän edetessä Miettinen kohenteli asemiaan nousten jo sijalle 12. Kärjessä jatkoi Alvisi, mutta Ermecker kaatui ja putosi kärkikamppailusta. Toiseksi nousi Mano Faure ja kolmantena kaasutteli Douwe Van Mechgelen. Kärkikolmikko pysyi muuttumattoman maaliin saakka, joten voitto Alvisille, Faure keräsi toiseksi korkeimmat pisteet ja Van Mechgelen ajoi kolmanneksi.
Suomalaisilta erä ei sujunut toivotulla tavalla. Huonon lähdön ottanut Arttu Sahlsten ajoi koko kilpailun sijan 20. tuntumassa kunnes ajoi varikolle päätään pyöritellen, kun erää oli ajettu 20 minuuttia. Aika-ajoissa toiseksi nopeimman ajan kellottanut Sahlsten keskeytti hetkeä myöhemmin. Hyvää nousua tehnyt Miettinen kaatui erän lopulla ja tippui sijalle 15.
- Lähtö oli huono, mutta pystyin nousemaan jo hyvin. Sitten menin hieman liian ahnaasti sisäkurviin ja ulkoa tuli pyörä ja keilasi minut nurin. Pyörässä meni sarvet ihan vinoon. Loppuerä oli tosi vaikeaa, kun olin tuota sata asteista pyörää nostellut montun pohjalla, Miettinen kertoi tuoreeltaan erän jälkeen.
Miettinen lähtee kuitenkin huomiseen toiseen erään vahvalla revanssi hengellä.
- Olen koko ajan tiennyt, että vauhti riittää täällä vaikka tässä tulikin hieman takapakkia. Ei siitä kannata kuitenkaan liikaa murehtia. Huomenna lähdetään ajamaan täysillä, Miettinen vakuuttaa.
Muista suomalaisista Eetu Saarimäki ajoi sijalle 21., Tobias Reinikainen sijalle 22., Sulo Hautala sijalle 23., Viktor Leppälä sijalle 25., Sasu Koivunen sijalle 29., Roope Vikström 30., Anton Agge sijalle 31. ja Eemil Pesonen sijalle 33.