Aikasakkoja, rikkoutunut etujarru ja pyörä rotkossa

Romaniacsin ensimmäisenä kisapäivänä tapahtui paljon.
Kuva
Future7media
Red Bull Romaniacsissa jaettiin usealle kärkikuljettajalle aikasakkoja kisapäivän päätteeksi. Suomalaiset kokivat myös kovia avauspäivänä.

Vaikka ensimmäinen kisapäivä Red Bull Romaniacsissa oli monien kuljettajien mielestä helppo, niin päivään mahtui kuitenkin runsaasti tapahtumia.

Myös Romaniassa valvotaan paikoin kuljettajien nopeuksia paikoissa, jossa ne on erityisen syyn takia rajoitettu. Niin tapahtui myös tänään ja tämän seurauksena useampi kärkikuljettaja sai myös aikarangaistuksen. Alun perin aikarangaistus oli viisi minuuttia, mutta illan aikana se muuttui kahteen ja puoleen minuuttiin. Kultaluokasta rangaistuksen saivat muun muassa Jonny Walker, Taddy Blazusiak, Jonathan Richardson ja William Hore.

Vilkolle myös aikasakko

Hopealuokassa useampi kuljettaja sai saman rangaistuksen, mutta illan GPS-laitteiden tarkastuksessa kävi myös ilmi, että usea luokan kuljettaja oli poikennut reitiltä. Tämän seurauksena kyseiset kuljettajat saivat 10 minuutin aikasakon. Valitettavasti tähän ryhmään kuului myös etujarrun rikkoutumisesta kärsinyt Aleksi Vilkko.

- Eksyimme neljän muun kuljettajan kanssa reitiltä ja sen takia tuli aikasakko. Muutenkin jostain syystä GPS-laite pätki tänään aika paljon, Vilkko kertoi. Beta-kuljettaja putosi päivän tuloksissa aikasakon seurauksena sijalle 27. Vilkon ero kärkeen oli tuloksissa reilu tunti.

- Harmittaa se etujarrun hajoaminen, kun siinä meni paljon aikaa. Samoin joka paikka on nyt kipeä, kun kaatuilin sen takia paljon. Huomenna on pitkä päivä ja säästelin hyvin voimia, mutta toi kaatuilu vei kyllä niitäkin. Hopealuokan reitti oli nyt kyllä todella helppo, kun oli niin kuivaa, Vilkko jatkoi

Suhosen pyörä yön rotkossa

Iltapäivällä vahvistui myös se, että pronssiluokassa ajaneen Pauliina Sieväsen kisa jäi kesken ennen päivän kolmatta aikatarkastusasemaa. Saman kohtalon koko rautaluokassa ajava Tommi Suhonen. Sieväsen keskeytyksen syy ei ole meidän tiedossa, mutta Suhosen pyörä putosi tietojemme mukaan niin syvälle rotkoon, ettei sitä saatu sieltä pois edes nollapyörien avustuksella.  Pyörä jäi rotkoon yöksi ja se pyritään hakemaan huomenna pois.

Sievänen saa jatkaa huomenna kilpailua, sillä kultaluokkaa lukuun ottamatta muissa luokissa saa keskeyttää yhden kisapäivän ja jatkaa sen jälkeen vielä kilpailua.