Aikarangaistus pudotti Remeksen kärjestä

Henric Stigell on vanhan tiilitehtaan ympäristössä ja sen sisälläkin ajettujen kahden maastokokeen jälkeen kilpailun johdossa. Kuva: Jani Hovi / Xracing Henric Stigell on vanhan tiilitehtaan ympäristössä ja sen sisälläkin ajettujen kahden maastokokeen jälkeen kilpailun johdossa. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Perjantaina illalla vanhan tiilitehtaan pihalla ja sisätiloissa ajettu supertesti keräsi poikkeuksellisen suuren määrän katsojia nauttimaan Suomen huippuendurosta ilta-auringon paistaessa. Kilpailijat kiersivät noin viiden minuutin mittaisen testin kahteen kertaan ja molempien kierroksien ajat lasketaan mukaan huomiseen kilpailuun.

Ylivoimaisesti kovinta vauhtia testillä piti odotetust Eero Remes. Remes johti kahden ajetun kierroksen jälkeen kilpailua puolella minuutilla. Kilpailun jälkeen Remekselle kirjattiin kuitenkin minuutin aikarangaistus.

- En pysähtynyt AT-asemalla ottamaan lappua. Ajoin kävelyvauhtia aseman läpi ja otin kyllä lapun, mutta en pysähtynyt siinä. Ja säännöissä ilmeisesti lukee, että siinä pitää pysähtyä. Eipä tälle mitään voi, vaikka rangaistus tuntuukin hieman kovalta. Mutta toki säännöt ovat sääntöjä, Remes kertoi.

Remeksen rangaistuksen jälkeen supertestin voittoon nousi Henric Stigell. TM-kuljettaja oli 1,23 sekuntia nopeampi kuin illan kovin yllättäjä Jiri Leino. Marko Tarkkala jäi Leinolla kaksi sekuntia ja oli kolmas. Matias Savo oli neljäs ja Antti Hellsten viides.

Kilpailu jatkuu huomenna aamulla klo 8:01

Remes ei ollut suinkaan ainoa, joka sai saman asian takia tänään minuutin aikarangaistuksen, vaan rangaistuksia kirjattiin usealle kuljettajalle samasta syystä.

Supertestin tulokset TOP 20:

1 Stigell Henric
2 Leino Jiri 00:01,23
3 Tarkkala Marko 00:03,35
4 Savo Matias 00:04,82
5 Hellsten Antti 00:06,57
6 Aitta Niko 00:08,11
7 Hurri Kimmo 00:09,22
8 Heimonen Joonas 00:10,11
9 Michelsson Markus 00:14,20
10 Barnes Mika 00:14,73
11 Estola Kai 00:15,34
12 Jukola Aleksi 00:17,63
13 Hänninen Antti 00:17,74
14 Svärd Hugo 00:17,92
15 Himmanen Henri 00:21,18
16 Helander Eemil 00:23,58
17 Teikari Kim 00:25,87
18 Remes Eero 00:29,51
19 Mattila Jari 00:30,60
20 Karma Mika 00:38,81