Ahtila voittoon Forssassa

Kuva
Jani Hovi
Antti Ahtila otti voiton tänään Forssassa ajetussa Autokeidas Enduro Sprintissä.

Endurokauden toiseksi viimeinen henkilökohtainen kilpailu kaasuteltiin tänään Forssassa. Kansallisen endurosprintin yleiskilpailun voitto meni Antti Ahtilalle. Ahtila peittosi E1-luokan Suomen mestaruuden tänä vuonna voittaneen Hugo Svärdin 15 sekunnilla. Albert Juhola oli kilpailun kolmas, jääden vajaat kolme minuuttia voitosta. Juha-Pekka Tirkkonen oli neljäs ja Teemu Latostenmaa viides.

Kilpailussa saatiin myös uusia A-luokkalaisia, kun yleiskilpailussa kuudenneksi ja seitsemänneksi ajaneet Santeri Tuuli ja Mikko Rasinen saivat nousupisteet täyteen. Samalla kaksikko muodosti B-luokan kärkikaksikon kilpailussa. B-luokan kolmas oli Lauri Leppo. C-luokan voittoon ajoi Timo Mäki, joka ajoi ensimmäisen endurokilpailun kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Masi Taivainen oli luokan kakkonen ja molemmat saivat suoran nousun B-luokkaan. C-luokan kolmas oli Atte-Juhani Ahlsten.

V40-luokan voitto meni Santeri Enjalalle, ennen Tuomas Kyytsöstä ja Juha Mutasta. V50-luokassa Antti Laine oli ykkönen, ennen Tapio Koivusaarta ja Jyrki Savolaa. V60-luokassa Jussi Tuomisto ajoi voittoon, ennen Antti Myllymaata. Naisten luokassa Milja Käpynen ajoi voittoon. Luokan toinen kuljettaja Esmeralda Vesterinen joutui keskeyttämään kilpailun.

Täydelliset tulokset.