Aholalle arvoisensa patsas

Teksti
Mikan patsaan julkistuksessa paikalla olivat myös vasemmalla Mikan äiti sekä oikealla Mikan leski Marika.
Kuva
Mikko Leivo
Tänään julkistettiin Hämeenlinnassa Mika Aholan muistopatsas. Tunnelmallisessa tapahtumassa julkistettu pari tonnia painava graniittipatsas antaa tyylikkäällä tavalla arvon suurelle miehelle.

Mika Aholan traagisesta kuolemasta on kulunut pian seitsemän vuotta. Alkuvuodesta 2012 sairaalassa vakavan loukkaantumisen komplikaatioihin kuollut Ahola ehti kilpaurallaan jättää komean jäljen moottoripyöräilyn historiaan.

Murskaava ylivoima Päijänneajoissa kuuden voiton myötä, MM-sarjan mitalisijoitukset, viisi henkilökohtaista maailmanmestaruutta enduron MM-sarjasta sekä seitsemän joukkue-kultaa Six Daysiltä ovat huikea saldo. Sen päälle tulee vielä muitakin voittoja, joten poikkeuksellisen menestyneestä kuljettajasta oli kyse.

Kilparatojen ulkopuolella Mika osoitti olevansa myös suuri mies. Lämminsydäminen ja vilpitön herrasmies, joka liikkui maailmalla sujahdellen helposti eri kielien ja kulttuurien sekaan. Huomaavainen oman tiensä kulkija, jonka karisma veti väkeä puoleensa. Mika oli todellakin erityislaatuinen persoona.

Hämeenlinnan Moottorikerho ja Riihimäen Kahvakopla kunnioittavat Mika Aholan muistoa pystyttämällä Timo Saviniemen tekemän patsaan Hämeenlinnan Urheilupuiston Areenan edustalle. Paritonninen komea graniittipaasi seisoo paikalla, jossa ajettiin vuoden 1996 Sixin ratkaisunhetket. Tuona vuonna Mika oli mukana ajamassa maajoukkueelle maailmanmestaruuden.

Muistopuheiden pitäjistä suurimman vaikutuksen yleisöön teki Kahvakoplan pitkäaikainen puuhamies Jysky Tengman. Hänen puheensa aikana sanat ja muistot Mikasta herkistivät jokaisen ja muutama kyynel nähtiin karskienkin miesten silmäkulmissa.

Jysky Tengman vasemmalla piti tunteikkaan muistopuheen. Mikan muistoa kunnioittamassa oli muiden muassa enduron tuorein kotimainen maailmanmestari Eero Remes.
Kuva
Mikko Leivo