Ahola vaikeuksien kautta toiseksi

Enduron MM-sarja jatkui tänään Portugalissa vaihtelevissa sääoloissa. Eilisen voittaja Mika Ahola oli ongelmissa ensimmäisen kierroksen extremetestillä. Ahola jäi testillä 45 sekuntia nopeimman ajan ajaneelle David Knightille. Ahola aloitti tuon jälkeen hurjan kirin ja kun viimeinen testi oli ajettu, Aholan sijoituksena tuloksissa oli toinen sija. Ahola jäi lopulta 22 sekuntia E2-luokan voittajasta, Ivan Cervantesista. Näin ollen Ahola ja Cervantes jakavat luokan pistejohdon myös toisen kilpailuviikonlopun jälkeen.

E2-luokassa toiseksi ajoi italian Thomas Oldrati, kukistaen Juha Salmisen lopulta 0,15 sekunnilla. Valtteri Salonen oli sunnuntaina sijalla 11 ja Marko Tarkkala sijalla 12.

E1-luokasta löytyi tänään yleiskilpailun nopein, kun Antoine Meo ajoi eiliseen tapaan voittoon. Toiseksi ajoi myös tänään Johnny Aubert ja kolmanneksi ilahduttavasti Eero Remes. Remes ylsi näin ollen nuoren kauden parhaaseen sijoitukseen. Matti Seistola ajoi sijalle seitsemän ja Jari Mattila oli kahdeksas. Jari Pulkkinen joutui keskeyttämään.

E3-luokassa David Knight otti omansa ja ajoi luokkavoittoon lähes puolen minuutin erolla. Toiseksi ajoi Simone Albergoni ja kolmanneksi Christophe Nambotin. Oskari Kantonen ajoi myös hienosti pisteille, ollen 11:sta.

Kuljettajien kommentteja on luvassa myöhemmin illalla.

Xracing