68 joukkuetta Kustaalle

Kuva
Jani Hovi
Kärme Kustaan Kiemurat kerää ensi lauantaina Hätilän maastoihin 68 joukkuetta.

Perinteinen kotimaisen enduron päätöskilpailu Kärme Kustaan Kiemurat kaasutellaan ensi lauantaina Hämeenlinnassa. Hätilän maastoissa ajettava kilpailu on tänä vuonna järjestyksessään jo 47. ja se kerään mukaan reilut kaksi sataa kuljettajaa. Kolmen kuljettajan joukkueita reitille starttaa yhteensä 68.

Luokassa 1 reitille starttaa yhteensä 14 joukkuetta. Ennalta mietittynä kilpailussa on kaksi selkeää suosikkia ja tänä vuonna näyttää siltä, että voittotaistelu käydään hämeenlinnalaisten ja jämsäläisten välillä. JHT Oy & Satapiikki Pro -joukkueessa reitille starttaavat Peetu Juupaluoma, Eemil Pohjola ja Mika Tamminen. Heille kovimman vastuksen heittää EPR Motors -joukkue, jonka muodostavat Eetu ja Samuli Puhakainen, sekä Antti Ahtila. Kärkitaistoon mielii varmasti myös Kawasaki Racing Team Sumeko -joukkue, jonka kuljettajina toimivat Jussi Arvaja, Ville Meisola ja Jani Salonen.

Luokassa 2 reitille starttaa 26 partiota, luokassa 3 puolestaan 20 partiota ja business-luokassa 7 partiota. Naisten luokassa reitille lähtee yksi partio.

Kilpailun lähtöluettelo.

Kommentit

Lähettänyt petri löytty : Pe, 12/01/2023 - 16:44

olisiko kellään osoitetta kivikkomäkeen?

 

Kieli
suomi