5 EM-luokkavoittoa Suomeen
Kilpailun järjestäjät helpottivat sunnuntain reittiä Jämsän EM-endurossa huomattavasti. Kaikilta luokilta otettiin yksi kierros kilpailusta pois, eli naiset kiersivät reittiä yhden kierroksen verran ja muut luokat kaksi kierrosta, joista jälkimmäistä lyhennettiin vielä yhden siirtymän osalta.
Suomalaisten vauhtiin reitin lyhentäminen ja helpottaminen ei vaikuttanut, vaan kuljettajamme napsivat jälleen kasan luokkavoittoja. Ensimmäisenä urakkansa päättäneen naisten luokan voiton otti Sanna Kärkkäinen, joka varmisti samalla myös Euroopan mestaruuden. - - Fiilis on tietysti mahtava. Tämän päivän kisa oli paljon helpompi kuin eilen ja ei tullut AT-pisteitäkään. Eilinen päivä oli ratkaisevassa asemassa sarjan kannalta, sillä minä olin ainoa nainen joka sai raskaasta kisasta tuloksen, kertoi kaikki tähän mennessä ajetut kuusi ajopäivää EM-sarjassa voittanut Kärkkäinen.
[kuva1]
Sanna Kärkkäinen
Naisten luokassa sunnuntaina toiseksi ajoi Marita Nyqvist ja kolmenneksi Ruotsin Emmily Smalsjo. Suomen Jennifer Siekkinen joutui tänään keskeyttämään kilpailun.
Nuoret jälleen vauhdissa
Tänään saatiin luokkavoitto myös nuorten U20 -luokasta, kun Joni Kaivolainen ajoi uransa ensimmäiseen EM-päivävoittoon.
- Tänään jätin kaatuilemiset pois ja tulos oli heti hyvä. Muuten ajo kulki hyvin koko päivän ajan, Kaivolainen kertoi.
[kuva2]
Joni Kaivolainen
Kaivolaisen perässä EM-pisteille ajoivat vielä Antti Hänninen (4.), Lari Jukola (6.), eilen keskeyttänyt Henri Partti (11.) ja Jani Salonen (15.).
Nuorten E2/3 -luokka oli suomalaisten juhlaa. Voittoon ajoi eiliseen tapaan Henric Stigell, joka kukisti tänään Mika Tammisen kahdella sekunnilla, kun kaksikon ero eilen oli vajaat kaksi sekuntia.
- Kun lähdin viimeiselle pätkälle, olin 16 sekuntia Tammisen perässä. Huolto kertoi tilanteen mie ja päätin ajaa eron kiinni ja ottaa voiton. Kytösen Vesku (Tammisen tiimipäällikkö) oli myös siinä pätkän lähdössä ja sanoi mie, että ota nyt vaan rauhallisesti loppu, nauroi Stigell.
- Sanoin Veskulle, että se on joko ykkönen tai ulos. Ja se oli ykkönen. Ajoin todella aggressiivisesti pätkän ja otin kaiken irti itsestäni. Onneksi tulos oli hyvä.
[kuva3]
Henric Stigell
Tammisen perässä kolmanneksi ajoi selkävaivoista tänäänkin kärsinyt Eemil Pohjola, joka jäi 11 sekuntia voitosta.
Kärkikolmikon lisäksi EM-pisteille ajoivat suomalaisista Matias Savo (5.), Mika Barnes (7.), Jiri Leino (8.), Mikko Stenvall (14.).
Junior E1 -luokassa eilen mahtavasti toiseksi ajanut Henry Olenius ei tänään päässyt samanlaiseen lentoon. Ensimmäisellä maastokokeella jalkansa loukannut Olenius oli maalissa kuudes.
Tarkkalan ja Nikanderin taistelu
Senioreiden E1 -luokassa Antti Hellsten oli jälleen päivän nimi. Hellsten kellotti pohjat viidelle maastokokeelle kuudesta ja voitti lähes minuutin erolla
- Aamusta meni heti todella hyvin, mutta sitten toisen kierroksen ensimmäinen endurotesti oli vaikea. Lopussa yritin vielä puristaa, mutta pätkät olivat aika paljon kuluneet. Viikonloppu oli todella hyvä, Hellsten kertoi.
[kuva4]
Antti Hellsten
Hellstenin lisäksi luokassa EM-pisteille ajoi Niko Aitta, joka oli seitsemäs.
E2 -luokan ja samalla päivän EM-yleiskilpailun voittoon ajoi Tom Sagar. Suomalaisista pisteille luokassa ajoivat Henri Himmanen (10.), Eemeli Muraja (11.) ja Jussi Arvaja (13.)
E3 -luokassa nähtiin suomalaisten kaksintaistelu. Marko Tarkkala ja Roni Nikander ajoivat koko päivän ajan tiukkaa sekuntikamppailua keskenään ja se päättyi aamusta niskan päällä olleen Tarkkalan eduksi viidellä sekunnilla.
- Kun lähdimme viimeiselle pätkällä, olimme suunnilleen tasoissa. Siinä vaan yritin vetää aivan täysillä ja sainkin viiden sekunnin eron tehtyä Roniin. Tämä päivä oli huomattavasti helpompi kuin eilinen, Tarkkala kertoi.
Nikanderin jälkeen luokan kolmanneksi ajoi Mark Risse.
Puotsaari taisteli
Veteraanien luokassa Werner Muller ajoi tuttuun tyyliin voittoon, ennen toiseksi kaasutellutta Martin Gottvaldia. Kolmanneksi ajoi Juha Puotsaari.
- Oli kyllä todellinen kärsimysten päivä. Olin niin väsynyt koko päivän ajan, enkä meinannut millään jaksaa. Eilen loukkaantunut vasen käsi ja ennen kilpailua loukkaantunut oikea peukalo eivät edes haitanneet koko päivän aikana, kun väsymykseltä en edes huomannut niitä, EM-sarjassa kolmantena jatkava Puotsaari kertoi maalissa.
[kuva5]
Juha Puotsaari
Puotsaaren lisäksi EM-pisteille ajoi Mika Ruokolainen (7.), Jari Åberg (9.) ja Jaakko Karikuusi (10.).
Täydelliset tulokset:
http://kalkku.fi/tulokset/jsmk15/
Xracing