23 vuoden tauon jälkeen Unkariin

Loic Larrieu ajoi edellisessä MM-osakilpailussa uransa ensimmäiseen voittoon. Kuva: Jani Hovi / Xracing Loic Larrieu ajoi edellisessä MM-osakilpailussa uransa ensimmäiseen voittoon. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Noin 100 kilometrin päässä Budapestista sijaitseva Parádfürdon kaupunki isännöi MM-karavaania ensimmäistä kertaa. Edellisen kerran MM-sarja on vieraillut Unkarissa vuonna 1994, jolloin Cserénfan kaupungissa nähtiin maailman huippukuljettajat. Unkarin korkeimman vuoren (Mount Kčkes) juurella sijaitseva kisapaikka tarjoaa kauniit ja haastavat reitit kuljettajille, jotka saavat vastaansa 60 kilometrin mittaisen kierroksen. Molempina kisapäivinä reitti kierretään kolmeen kertaan ja kierros pitää sisällään tuttuun tyyliin kolme maastokoetta. Kun sääennusteet lupaavat viikonlopulla noin 30 asteen lämpötiloja, on kuljettajilla edessään raskas rupeama.

Holcombe kärkipaikalla

EnduroGP-luokassa Matthew Phillips menetti edellisessä kilpailussa (Spoleto, Italia) MM-sarjan kärkipaikan teknisien ongelmien vuoksi ja putosi sarjassa kolmanneksi. Kauden toisessa kilpailussa molemmat päivät voittanut Sherco –kuljettaja lähtee Unkarissa kuromaan Steve Holcomben 25 pisteen etumatkaa sarjassa kiinni. Holcombe on ollut tasaisen vahva koko alkukauden ajan ja Beta –kuljettaja tulee olemaan vaikeasti voitettavissa Unkarissa. Edellä mainitun kaksikon välissä MM-sarjassa on tällä hetkellä Loic Larrieu. Ranskalainen Yamaha –kuljettaja voitti uransa ensimmäisen MM-kisapäivän edellisessä kilpailussa Italiassa ja lähtee nyt toistamaan temppua. Larrieu on MM-sarjassa 21 pistettä Holcomben takana.

Päijänteen ympäriajon harjoituksissa loukkaantunut Matthias Bellino tekee paluun kisapoluille Unkarissa. Husqvarnan tehdaskuljettaja ottaa näin ollen paikkansa takaisin tiimissä, joten hänen tilalla Espanjassa ja Italiassa ajanut Antti Hellsten ei ole Unkarissa mukana. Hellsten on MM-sarjassa yhä viidentenä.

EnduroGP-luokassa on Unkarissa yhteensä 18 kuljettajaa.

Remeksen iskee takaisin

Enduro2-luokassa KTM –kuljettaja Josep Garcia nousi edellisessä kilpailussa Eero Remeksen ohi MM-pisteissä, espanjalaisen voittaessa molemmat päivät Spoletossa. Italiassa heikoimman MM-viikonloppunsa vuosiin ajanut Remes on kuitenkin vain kuuden pisteen päässä Garciasta ja lähtee varmasti jahtaamaan sarjakärjen punaista numerokilpeä takaisin TM-pyöräänsä. Vain neljän pisteen päässä Remeksestä on Yamaha –kuljettaja Jamie McCanney. McCanney oli lähellä voittoa jo Italiassa, mutta joutui ainakin vielä tyytymään kakkossijaan.

Henric Stigell on Enduro2-luokan sarjassa tällä hetkellä kuudentena. Stigellin edellä oleva Daniel McCanney on vain kolmen pisteen päässä, mutta samalla Daniel Sanders hengittää Stigellin niskaan vain pisteen päässä.

Luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 21 kuljettajaa.

Pohjola tekee paluun

Nuorten luokassa Eemil Pohjola tekee paluun sarjaan olkapäävamman jälkeen. Päitsiltä täydet pisteet ottanut Pohjola loukkaantui Espanjan kilpailun ensimmäisenä ajopäivänä, joten hänellä on kahden voiton lisäksi neljä pisteetöntä päivää tilillään. Kuudentena nuorten MM-sarjassa oleva Antti Hänninen lähtee puolestaan hakemaan parempaa suoritusta kuin mihin Italiassa pystyi ja samalla vankistamaan asemiaan sarjassa.

Hännisen ja Pohjolan lisäksi Unkarin kilpailuun nuorten luokassa osallistuu myös Eemil Helander. Helander on sarjassa tällä hetkellä 25. kerättyään Päitsiltä 18 pistettä. Espanjan ja Italian kilpailuihin Helander ei osallistunut.

EnduroJ-luokkaa johtaa ylivoimaisesti Hondalla ajava Davide Soreca. Italialaisen johto on 37 pistettä ennen toisena olevaa Ruotsin Mikael Perssonia. Kolmantena oleva Kirian Mirabet on kaksi pistettä Perssonin takana.

Nuorten luokassa Unkarissa nähdään 20 kuljettajaa.

Svärd yhä kakkosena sarjassa

EnduroY-luokassa Hugo Svärd on MM-sarjassa yhä toisena. Päitsiltä hyvät pisteet kerännyt Husqvarna –kuljettaja on 30 pisteen päässä sarjaa ylivoimaisesti johtavasta Andrea Veronasta. Ruy Barbosa on sarjassa kolmantena, 14 pisteen päässä Svärdista.

Youth –luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 10 kuljettajaa.

Unkarissa ajetaan myös naisten MM-sarjaa. Kilpailu on naisille kauden toinen ja sarjan kärjessä on tällä hetkellä Espanjan KTM-kuljettaja Laia Sanz. Valitettavasti Sanna Kärkkäinen joutuu jättämään kilpailun väliin terveydellisistä syistä. Naisten luokassa on mukana seitsemän kuljettajaa.

Unkarin MM-enduro käynnistyy perjantaina illalla supertestin merkeissä.

Xracing