14 suomalaista kuljettajaa Kegumsissa

Jere Haavisto lähtee metsästämään MM-pisteitä Kegumsista.
Kuva
Jani Hovi
Tulevana viikonloppuna Kegumsissa nähdään radalla peräti 14 suomalaista kuljettajaa.

Motocrossin MM- ja EM-sarjat jatkuvat tulevana viikonloppuna Kegumsin radalla Latviassa. Kauden kahdeksannessa MXGP-kilpailussa mukana nähdään myös EMX250- ja EMX125-luokat, jotka keräävätkin ilahduttavan määrän suomalaisia kuljettajia mukaan.

Molempiin MM-luokkiin on mukaan ilmoittautunut 29 kuljettajaa. MXGP-luokassa Jeffrey Herlings lähtee varmasti sisuuntuneena kaventamaan Jorge Pradon piste-etumatkaa. Luokassa nähdään viikonloppuna myös suomalaisväriä, kun Jere Haavisto palaa sarjaan. MX2-luokan puolella sarjaan saadaan käytännössä varmuudella uusi sarjakärki, sillä pisteen turvin MM-sarjan kärjessä yhä olevaa Jago Geertsiä tuskin nähtäneen Latviassa. Geertsin käsi leikattiin viikko sitten Ranskan kilpailun kaatumisen jäljiltä ja vaikka miehen nimi onkin lähtölistalla, niin mitä suurimmalla todennäköisyydelle hän ei pysty ajamaan Kegumsissa. Mitään virallista tietoa ei asiasta vielä ole. Andrea Adamo on sarjassa toisena tällä hetkellä ja 11 pisteen päässä hänestä on puolestaan Kay De Wolf. Thibault Benistant on neljäntenä ja hän on vain neljä pistettä De Wolfin takana. MX2-luokassa suomalaisista mukana nähdään tuttuun tyyliin Emil Weckman.

EMX250-luokassa suomalaisia mukana on neljä. SM-avauksen jälkeen sarjassa toisena oleva Sampo Rainio lähtee testaamaan vauhtiaan EM-sarjassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Rainion lisäksi radalla nähdään myös Miro Varjonen, sekä Silve Racingin kaksikko Eliel Lehtinen ja Joona Kukkonen. Luokassa on yhteensä mukana 42 kuljettajaa.

EMX125-luokassa suomalaisia on puolestaan kahdeksan. Tiitus Räikkönen, Arttu Sahlstén, Rene Nyman, Santeri Oinonen, Matias Miettinen, Jan Jasper Koiv, Eero Peippo ja Kasimir Hindersson lähtevät metsästämään EM-pisteitä. Mukaan on ilmoittautunut yhteensä 60 kuljettajaa, joten osa porukasta karsiutuu pois jo ennen varsinaisia kisaeriä.

Aikataulu

MXGP kuljettajat

MX2 kuljetajat

EMX250 kuljettajat

EMX125 kuljettajat