120 kuljettajaa Karkkilaan

Valitettavasti kauden enduroavauksessa ei tulla näkemään lunta.
Kuva
Jani Hovi
Kotimainen endurokausi käynnistyy lauantaina Karkkilassa. Mukaan kisaan on ilmoittautunut 120 kuljettajaa.

Heikko, tai oikeammin surkea talvi pitää osallistujamäärät alhaisina endurokauden avauskilpailussa Karkkilassa. Perinteisesti kauden avaus on houkutellut Mansikin radalle runsaasti kuljettajia, mutta tänä vuonna mukana on vain 120 kilpailijaa. C-luokissa mukana nähdään hyvä määrä kuskeja, kun mukaan on ilmoittautunut 51 kuljettajaa. A-luokissa mukana on puolestaan vaan yhdeksän kuljettajaa. Ennakkoon kilpailun suurin voittajasuosikki on Jiri Leino. 

Leuto talvi jatkuu myös tämän viikon ja luultavasti Karkkilassa lentääkin kura lauantaina. Paria poikkeusta lukuunottamatta sää on lämpöisen puolella koko viikon ajan, ainakin ennusteiden mukaan. 

Järjestäjien kisatiedote

Kilpailun järjestäjä Karkkilan Moottorikerho on koonnut seuraavan kisatiedotteen:

Kilpailu ajetaan ralli säännöllä. Reitin pituus on noin 15km. Reitti on saman tyyppinen kuin aikaisemmissakin kisoissa. Reitiltä löytyy metsää, motocross-rataa ja peltoa. Kynnetty pelto on jyrsitty reitillä tasaiseksi 3m leveydeltä. Sää voi tehdä joistakin paikoista haastavia. Näillä näkymin kisaviikolla on kuitenkin tulossa pakkasia, jolloin reitti pysyy hyvänä. Kysymykset kisaan liittyen voi laittaa s-postiin karkkilanmoottorikerho@gmail.com.

Kilpailun lähtöluettelo löytyy täältä. https://kalkku.fi/kisa/?20/EN/05

Kilpailukeskus Mansikin moottoriurheilukeskus puhdistamontie 5 03600 Karkkila. Opasteet Porintieltä

Katsastus ja ilmoittautuminen alkaa lauantaina 25.1.2020 klo 07.00. 
Ensimmäinen kilpailija reitille klo 09.00. 
V50, V60 ja C-luokat ajavat 2. kierrosta.
Aamupäivä ohi noin klo 11.30 ja palkintojen jako noin klo 12.00

Iltapäivän ensimmäinen kuljettaja reitille klo.12.30
A, B, ja V40 luokat ajavat 4. kierrosta
iltapäivä ohi noin klo 15.30 ja palkintojen jako noin klo 16.00

Karkkilan Sprint-Enduro 2020 Rallisääntö 

Maastokokeen kesto on n. 20 -25 min (luokkakärjet), 3 kilpailijaa minuutissa eli reitin kapasiteetti ilman huoltotaukoa n. 60 – 75 kuljettajaa. Huoltoajalla, joka sisältyy kierroksen ihanneaikaan, varmistetaan riittävä väli eri kierroksella oleville kilpailijoille.
Kilpailu ajetaan rallisäännöllä ja kokooma-AT toiminnalla jolloin MK-osuus ei ole mukana AT-valvonnassa, ainoa AT-pisteitä mahdollisesti aiheuttama asema on AT1 (3,5,7). AT1:n ihanneaika on 1. kierroksella lähtöluettelon lähtöaika ja muilla kierroksilla AT2:lta saatu uusi lähtöaika. 
AT2:lla asemaohjelma antaa kilpailijalle seuraavalle kierrokselle lähtöajan siinä järjestyksessä kuinka kilpailijat tulevat MK:n maaliin, ensimmäiselle kolmelle seuraavan kierroksen ensimmäinen aika (eli 1. lähtöaika + kierroksen ihanneaika), seuraaville kolmelle seuraava minuutti jne. Huomatkaa, että seuraavan kierroksen lähtöaikaa ei lasketa kilpailijan alkuperäisestä lähtöajasta vaan se määräytyy MK- maalintulojärjestyksen mukaan.
Myöhästymisraja kilpailussa on 15 minuuttia kilpailijan omasta laskennallisesta ihanneajasta, ihanneaika = lähtöaika + ihanneaika/kierros. Jos kilpailija on myöhässä 15 min tai enemmän ko. ihanneajasta hänet suljetaan kilpailusta.
Koko kilpailun maali on viimeisen MK:n maali/AT

Ihanneajat eri luokille sisältäen huoltoajan ovat:

C, V50 ja V60 n.45-50 minuuttia/kierros
A, B ja V40 40-45 minuuttia/kierros