Espoon Moottorikerhoa edustavan Risto Niemen päälajina ovat aavikkokilpailut. Ei endurokaan mitenkään vieras laji ole, sillä edessä on jo viides Päijänteen ympäriajo.
Henry Oleniuksen polvi sai kovan iskun Kangasalla. Yleisön suosikki kertoo nyt, mikä on polven tilanne tällä hetkellä ja mitkä hänen tavoitteensa Päitsille ovat.
Pasi Jaatinen on ollut moottoriurheilussa pitkään ja monessa mukana. Kokemusta on niin järjestöpuolelta kuin kilpareiteiltäkin. Seuraavaksi miehellä on edessä Päijänteen ympäriajo ja nimenomaan kilpailijana.
Soittelimme ennen viikonloppuna ajettavaa Päijänteen Ympäriajoa kilpailuun osallistuville kuljettajille ja kyselimme viime hetken mietteitä ennen kisaa. Ensimmäisessä osassa vieraana Hugo Svärd.
Hattulassa autokorjaamoa pyörittävä Jarno Laakso vaihtoi nelipyöräisten kilparadoilta kaksipyöräisiin ja siirtyi muutama vuosi sitten enduron pariin. Nyt edessä on uran kolmas Päijänteen ympäriajo.
Tämän vuoden Päijänteen Ympäriajo on moneltakin kantilta todella erikoinen, eikä vähiten sen takia, että kisaan ei oteta yleisöä. Mutta myös kilpailun lähtö- ja taukopaikalla on käynnissä erikoisjärjestelyt.
Sauli Penttilä ei ole kovinkaan tuttu endurokuljettajana, mutta lajin parista sitäkin tutumpi. MP-Racingin pomo haluaa kuitenkin omakohtaisesti kokea, kuinka myyntituotteet spoorissa liikkuvat. Niinpä mies starttaa tämän vuoden Päijänteen ympäriajoon.