Enduro

Josep Garcia oli odotetun ylivoimainen enduron MM-sarjan toisen osakilpailun ensimmäisenä päivänä Espanjan Olianassa. Kummallekaan mukana olleelle suomalaiskuljettajalle ei päivä paistanut.
Josep Garcia pääsee ajamaan viikonloppuna fanaattisen kotiyleisön eteen Espanjassa.
Rallitähti Kalle Rovanperän endurotiimin kuljettaja Roni Kytönen suuntaa MM-areenoilta Raisiossa järjestettävään kansalliseen kilpailuun lauantaina 10. toukokuuta.
Roni Kytönen on Espanjassa tutustumassa viikonloppuna ajettavan MM-enduron maastokokeisiin.
Hard enduron uusi MM-sarja menettää lajin kaksi suurinta ja merkkitävintä kilpailua.
Jari Mattila on parasta aikaa testaamassa uutta Rieju MR Pro 300i -pyörää, joka niittänyt menestystä jo kisapoluilla.
KR69 World Enduro tiimin Roni Kytönen ajoi tänään Espanjan mestaruussarjan osakilpailussa Gironellassa yleiskilpailussa neljänneksi. Kilpailussa oli mukana myös Kimi Koskinen.
ProTouchGlobal on hard enduron MM-sarjan uusi promoottori ja he mahdollistavat sarjan ajamisen.
Turun Moottorikerho järjestää moottoripyöräilykesän 2025 ensimmäisen kansallisen endurokilpailun Raisiossa lauantaina 10. toukokuuta. Kilpailu ajetaan kahdessa osassa: aamu- ja iltapäivällä.
KTM tarjoaa kuljettajille ympäri maailmaa mahdollisuuden voittaa VIP-matkan Red Bull Erzbergrodeoon 2025 – tekemällä sitä, mitä he parhaiten osaavat: olemalla READY TO RACE.