Enduro

RedMoto Honda-tiimin Roni Kytönen oli kolmas MM-avauksessa, mutta nuorukainen ei ollut tyytyväinen päiväänsä.
Brad Freeman otti voiton tänään Portugalissa, kun enduron MM-sarja starttasi. Roni Kytönen ajoi puolestaan junioreissa kolmanneksi ja päivän nopein suomalainen.
Peetu ja Pyry Juupaluoma ottivat kaksoisvoiton tänään Vesijärvenajossa.
Enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes starttaa muiden tavoin tänään alkavaan MM-sarjaan.
Hermanni Haljala lähtee uuteen luokkaan, kun enduron MM-sarja käynnistyy tänään.
RedMoto Honda tiimin suomalaiskuljettaja Roni Kytönen aloittaa enduron maailmanmestaruuden jahtaamisen viikonloppuna Portugalin Marco de Canavesessa.
Samuli Puhakainen starttaa tänään illalla uransa ensimmäiseen MM-kilpailuun, kun tämän kauden MM-sarja käynnistyy Portugalissa.
Salpausselän Moottorikerhon järjestämä Vesijärvenajo endurosprint ajetaan lauantaina 19.6. Kilpailun reitti kulkee Hälvälän lentokentän maastoissa. Kävimme tutustumassa kilpailun reittiin alkuviikolla.
Enduron MM-sarja polkaistaan viimein käyntiin tulevan viikonloppuna. Suomalaisia kilpailussa mukana on neljä..
Enduron SM-sarja palaa tauolta heinäkuun alussa, jolloin kaasutellaan Jämsän osakilpailu.