Enduro

Päitsin yleiskilpailun voiton lisäksi Eemil Pohjola vei myös E3-luokan korkeimmat SM-pisteet nimiinsä Päitsiltä.
Peetu Juupaluoma vei Päitsillä E2-luokan voiton nimiinsä yli 23 minuutin turvin. Luokan tapahtumarikkain kilpailu oli puolestaan Eetu Puhakaisella.
Hugo Svärd hallitsi Päitsillä E1-luokkaa ja nappasi voiton yli viiden minuutin erolla. Fantic-kuljettaja voitti näin ollen kaikki luokan talvikilpailut.
Päitsikilven kierto loppui kun Eemil Pohjola voitti kisan kolmannen kerran ja sai näin tuon arvostetun kilven omakseen.
Päitsi on loppurutistusta vaille valmis ja mikäli mitään aivan yllättävää ei tapahdu, ajaa Eemil Pohjola voittoon ja vie Päitsikilven pysyvästi kotiinsa.
Sunnuntai vaikuttaa paljon tasaisemmalta päivältä kuin lauantai. Kärjen aikaerot maastokokeilla ovat melko pieniä.
Teemu Latostenmaa oli matkalla kohti TOP 10 sijoitusta Päitsillä, mutta valitettavasti hänen kisa jäi kesken lauantaina.
Päitsin ensimmäinen kilpailupäivä päättyi Eemil Pohjolan selkeässä johdossa.
Trophyluokat selvisivät Päitsistä selkeästi lyhyemmällä urakalla, sillä näillä luokilla oli ajettavanaan seitsemän maastokoetta.
Antti Hänninen kiri 25 sekuntia Eemil Pohjolan johtoa kiinni. Jatkuuko kiri kun ilta hämärtyy?