Yleistä alalta

Uuteen vuoteen on hyvä hypätä muistelemalla kuluneen vuoden tapahtumia lyhyen videon muodossa.
Koko Xracing OFFROADPron porukka toivottaa kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille oikein hyvää Joulua!
Suomen Moottoriliitto lanseerasi tänään uuden Racing For Fun –harrastekilpailumallin, joka mahdollistaa kerhojen ”harrastekilpailujen” järjestämistä.
OntrackOffroad -digilehden uusin numero on ilmestynyt.
Suomen Moottoriliitto ilmoitti eilen, että liiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist on irtisanoutunut tehtävästään. Me keskustelimme tiistai-illalla SML:n hallituksen varapuheenjohtaja Henri Saaren kanssa jatkosta.
Turun alueen enduro- ja motocrossharrastajat jakoivat joulumieltä Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten klinikalla viime torstaina.
Vuonna 2005 Suomen Moottoriliiton toimitusjohtajan rooliin astunut Kurt Ljungqvist jättää tehtävänsä SML:n johdossa.
Viime viikolla Suomeen on perustettu uusi yhdistys, joka kantaa nimeä Suomen Maastomoottoripyöräilijöiden Liitto ry. Yhdistyksen on tarkoitus toimia maastomoottoripyöräilijöiden tukena Suomessa.
Pitkään huhuttu Leattiin uusi ajosaapas esiteltiin viimein.
Daniel Ahlroth edustamaan Suomea kovatasoiseen Yamaha-mekaanikkojen European Technician Grand Prixiin.