Motocross

Uudistuneen OTOR-lehden helmikuun ensimmäistä artikkelia on julkaistu.
Aaron Plessingerin supercrosskausi päättyi ennen aikaisesti harjoitusradalla sattuneen kaatumisen seurauksena.
Mathys Boisrame ottaa Jeffrey Herlingsin paikan KTM:n tehdastiimissä kahden ensimmäisen MM-kilpailun ajaksi.
Chase Sexton oli jo matkalla varmaan voittoon, mutta se voitto vaihtui katkeraan keskeytykseen Minneapolisissa viimeisellä kierroksella. Voiton nappasi lopulta Jason Anderson.
Motocrossin MM-avaus on peruttu tältä viikonlopulta.
Emil Weckman on valmiina MM-avaukseen ja kertoo harjoittelukautensa menneen todella hyvin. 20-vuotias sipoolainen on myös todella tyytyväinen pyöräänsä.
Matterley Basinissa riehuva myrsky on laittanut MM-avauksen aikataulut uusiksi.
Motocrossin MM-sarja käynnistyy parin päivän kuluttua. Tässä Xracigin Jani Hovin ja motocrossin lajiryhmän päällikön Jussi Sajon mietteitä kaudesta.
Cooper Webb ja Ken Roczen lähtivät alkaneeseen Monster Energy -supercrosskauteen suurin odotuksin, mutta kuuden ajetun kilpailun jälkeen molemmat ovat tilanteessa, jossa eivät varmasti haluaisi olla.
Motocrossin MM-sarjan oman digilehden uusi numero on ilmestynyt.