Motocross

Tilannetietoa Tampere Supercrossin lipunmyynnistä, joka käy tällä hetkellä paremmin kuin ennen.
Tänä vuonna Tampere Supercrossissa nähdään ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa EastMX FXR Superpole -kilpailu. Kisassa joku kuljettaja voittaa rahaa ja samalla myös joku yleisöstä voittaa lahjakortin.
Viikon kuluttua ajettavan Tampere Supercrossin radan rakentaminen pyörähti käyntiin tänään aamulla.
Tampere Supercrossin SX1-luokan kuljettajalistat on julkaistu ja luvassa on kovatasoinen kisa.
Eli Tomac voitti supercrossin MM-sarjan kauden ensimmäisen osakilpailun Vanvouverissa.
Tämän vuoden kansallisen motocrossliigan palkintojenjakogaala järjestetään taas Tampere Supercrossin yhteydessä.
Supercrossin MM-sarja käynnistyy viikonloppuna. Ennakkoon mietittynä, sarjan mestaruus tulee olemaan kahden kauppa.
Motocrossin MM-sarjan oman digilehden uusi numero on ilmestynyt.
Tampereen Supercrossissa nuorten kuljettajien Jokopa SX2-luokka nousee tänä vuonna entistä isompaan valokeilaan, kun luokka ajaa SX1-luokan tapaan kolmen finaalin illan ja radalla nähdään 15 nuorta nälkäistä kuljettajaa.
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna Tampereen Supercrossissa nähdään maailmaltakin tuttu Elimination race väliaikakilpailu.