Sunnuntaina Siilinjärvellä ajettiin ensimmäistä kertaa MX1- ja MX2-luokkien kaikki kisaerät yhdessä. Kokeilu osoitti sen, että järjestelmä tuhoaa MX2-luokan sisäisen kilpailun ja luokan huomio romuttuu totaalisesti yleisön silmissä.
Miro Sihvosen MXGP-debyytti päättyi loukkaantumiseen, mutta nuorukainen on positiivisin mielin tilanteen suhteen ja toivoo pääsevänsä pian takaisin radoille.
Motocrossin MM-sarja käynnistyi tänään Venäjällä siitä, mihin se viime vuonna jäi Tim Gajserin ja Tom Viallen dominoidessa avausta. Miro Sihvonen jäi ensimmäisessä erässä niukasti pisteiden ulkopuolelle.
Päivän toisissa erissä oli jo selkeästi mukavampi tunnelma, sillä sade väistyi ja rata alkoi kuivua. Päivän nimi oli odotetustikin Harri Kullas, joka vei nimiinsä myös superfinaalin.
Motocrossin SM-sarjan toinen kilpailupäivä Siilinjärvellä ei aamulla sään puolesta ollut paras mahdollinen. Crossarit eivät kuitenkaan keliä kaihda. Ja olihan asiassa hyväkin puolensa, pöly ei nimittäin haitannut yhtään.