Teikari leikkauspöydälle
Teikari kaatui Jämsässä lauantaina viimeisellä maastokokeella ja loukkasi tilanteessa solisluunsa. Heti ensimmäisten arveluiden perusteella solisluu olisi mennyt poikki, eikä Teikari pystynyt starttaamaan sunnuntain kilpailuun. Tänään maanantaina hän kävi lääkärillä ja tuomio oli selvä.
- Solisluu on kolmessa osassa ja palaset makaavat osittain päällekkäin. Leikkaus on sovittu keskiviikolle, mutta toipumisajasta ei ole vielä varmuutta, Teikari kirjoitti maanantaina.
Vaikka Honda -kuljettaja ei pystynyt sunnuntaina osallistumaan kilpailuun, on hän yhä SM-sarjassa kolmantena. Neljäntenä oleva Jaakko Översti on kuusi pistettä Teikarin perässä ja huimaan vauhtiin loppukaudesta päässyt Henry Olenius on puolestaan seitsemän pistettä Överstin takana.
Kauden viimeinen SM-viikonloppu ajetaan Riihimäellä 26.-27.9.
Xracing