”Blondin ohjeiden mukaan harhaan”

Pronssi –luokan seitsemänneltä sijalta perjantain kilpailuun startannut Porvari sai yönsä nukuttua kipulääkkeiden avulla aiempaa paremmin ja lisäksi Suomesta tulleiden neuvojen avulla tiimi sai kuljettajan kyljen munuaisvyöllä hyvin tuettua päivän kilpailuun, joten lähtökohdat olivat hyvät. Aamu sujuikin hyvää vauhtia, mutta aikatarkastusasema seitsemälle tultaessa tuli ongelmia.

- Siellä asemalla joku blondi sanoi mie, että mia on neljä aikatarkastusasemaa käymättä. Hän kertoi, että edellisellä kuljettajalla oli sama homma ja he olivat opastaneet tämän kuljettajan takaisin päin. Hän kehoitti minua seuraamaan perässä. Lähdin perään, mutta hukkasin pölyssä hänet ja jouduin palaamaan takaisin asemalle hetken kuluttua. Sieltä tämä sama blondi tuli sanomaan mie, että meidän luokan ei pitänytkään ajaa tuota puuttunutta tarkastuspistettä. Joten hän oli alun perin tarkoittanut reittitarkastusasema nelosta, jota meidän ei todella täytynyt kiertää. Tietysti tein itsekin virheen, kun lähdin hänen ohjeiden mukaan ajamaan takaisin päin, mutta en ollut ainoa, jo hieman rauhoittunut Porvari kertoi päivän maalissa.

Porvari jäi tänään luokan kärkikuljettajalle hieman reilut 24 minuuttia. Tarkkoja sijoituksia ei vielä ole tiedossa, mutta Porvarin sijoitus tämän päivän etapilla on sijan 10 tietämillä luokassa.

- Tänään oli muuten helpompi päivä, eikä kylkeni vaivannut niin paljon. Leanderin Janne laittoi eilen illalla viestiä, että tukisimme munuaisvyöllä kyljen ja se auttoikin. Ja tietty sain eilen illalla myös lisää kipulääkkeitä, Porvari nauroi.

Pronssi –luokassa ajavat Kimmo Virtanen ja Jani Suhonen ovat vielä reitillä, kuten myös Rauta –luokassa ajava Jari Mutikainen.

Myös yleiskilpailun kärki on yhä reitillä.

Xracing