
GP-katsaus, Teutschenthal
Motocrossin MM-sarja jatkui viime syksyn MM-joukkuekilpailusta tutulla Teutschenthalin radalla. Kauden 11:nnen osakilpailun rata oli saanut hivenen uutta muotoa ja rataa olikin jonkin verran lyhennetty sitten viime syksyn. Itse kilpailussa nähtiin hyvää kilvanajoa, yllätyksiä, mutta myös valitettavaa epäonnea. MX2-luokassa Jeffrey Herlings jatkoi mestaruuden 'varmistelua' kahdella erävoitolla, ja MXGP-luokassa Clement Desalle pystyi kuromaan Antonio Cairolin etumatkaa kiinni ajaen päivän korkeimmat pisteet.
MX2
MX2-luokan kovimmasta suorituksesta vastasi jälleen Jeffrey Herlings. Herlings ajoi molempien erien voittoon, ja jotain hollantilaisen ylivoimasta kertoo se, että hän ajoi vielä toisen erän viimeisellä kierroksella 1,5 sekuntia kovemman kierrosajan kuin erässä toiseksi tullut Tim Gajser koko erän aikana. Herlings kellotti käytännössä koko viikonlopun kovempia kierrosaikoja kuin kukaan muu, mukaanlukien MXGP-kuljettajat. Kuten viikko sitten ounastelin, Tim Gajser tarvitsi vain paremmat startit noustakseen jälleen palkintokorokkeelle. Gajserin vauhti Saksassa oli kuitenkin sen verran hyvää, että hän olisi todennäköisesti ollut palkintokorokkeella heikommillakin lähdöillä. Slovenialaisen osalta erät olivat lähes toistensa kopioita. Hän oli startin jälkeen kolmantena nousten nopeasti toiseksi, eikä tämän jälkeen enää paikastaan luopunut. Gajser oli siis molemmissa erissä toinen, ja vaikka Herlings menikin menojaan, voi nuori slovenialainen olla enemmän kuin tyytyväinen päivän suoritukseensa.
Myös Jordi Tixier onnistui vankistamaan asemiaan pistetaistossa ranskalaisia kollegojaan Romain Febvreä ja Dylan Ferrandisia vastaan. Tixier ajoi sijat neljä ja kolme keräten päivän kolmmanneksi korkeimmat pisteet. Romain Febvre oli myös hyvässä vauhdissa, mutta pienet kaatumiset kummassakin erässä verottivat päivän kokonaissaldoa. Febvre ajoi sijoille viisi ja kuusi ollen päivän yhteistuloksissa viides. Ensimmäisen erän kolmanneksi ajanut Dylan Ferrandis epäonnistui toisessa jääden vasta sijalle 12. Päivän totaalissa neljänneksi ennätti sveitsiläinen Valentin Guillod eräsijoilla kuusi ja neljä. Viikonlopun kenties koviman kohtalon koki MM-pisteissä toisena oleva Arnaud Tonus. Sveitsiläinen kaatui lauantaina vapaiden harjoitusten toisella kierroksella loukaten olkapäänsä. Olkapää lähti sijoiltaan ja kestikin pitkän tovin ennen kuin se takaisin paikoilleen saatiin. Tonus ei pystynyt Saksassa kilpailemaan, eikä hänen sairaslomansa pituudesta ole vielä tarkempaa tietoa. Varmaan on kuitenkin, että Tonus haluaa olla 100% kunnossa kun supercross-kausi Yhdysvalloissa alkaa, joten saatttaa olla ettei Kawasaki-kuljettajaa enää tällä kaudella puomin takana nähdä. Tämä voi tarkoitta sitä, että ranskalaiskolmikon Tixier-Febvre-Ferrandis välinen pronssitaisto vaihtuu taisteluun hopeasta. Harri Kullas ei Saksassa parhaimpaansa yltänyt ja tuliaisina vaivaiset seitsemän MM-pistettä sijoitusten ollessa 15. ja 20.
MXGP
MXGP-luokassa nähtiinkin sitten oikeastaan juuri sellainen kilpailu, mitä mestaruustaiston kannalta tarvittiinkin. Clement Desalle pystyi ottamaan Antonio Cairolia pisteissä huomattavasti kiinni. Harmittavaa Desallen kannalta oli, että 'paikallinen sankari' Max Nagl onnistui ensimmäisen erän voittamaan jättäen Desallen toiseksi. Belgialaiselle jokainen piste on nyt tärkeä, ja nuo ottamatta jääneet kolme pistettä voivat olla vielä ratkaisevia kauden päätyttyä. Max Nagl teki paluun loukkaantumisen jäljiltä tositoimiin, eikä hän sitä juurikaan komeammin olisi voinut tehdä. Saksalainen johti ensimmäistä erää alusta loppuun ajaen näin kauden toiseen erävoittoonsa. Erän loppupuolella näytti kuitenkin hetken siltä, että Desalle tulee saksalaisen ajamaan kiinni ja ohi, mutta Nagl onnistui pitämään pintansa. Toisen erän startissa Nagl epäonnistui pahasti, mutta hänen onnistui tehdä hyvää nousua erän aikana ollen maalissa seitsemäs. Saksalainen keräsi näin päivän toiseksi korkeimmat pisteet, mikä varmasti lämmitti niin kotiyleisöä kuin myös Naglia itseään.
Päivän yhteistuloksissa kolmanneksi ajoi Jeremy Van Horebeek. Van Horebeek ajoi sijat neljä ja kolme, joiden lisäksi belgialaiselta lähti toistuvasti päivän komeimpia 'scrubeja'. Van Horebeekin ajosta huokuu syvä luottamus niin kalustoon kuin myös omaan tekemiseen, ja jos mitali kauden päätyttä belgialaisen kaulaan pujotetaan, on se varmasti yksi kauden kovimmista yllätyksistä. Antonio Cairoli joutui ottamaan Saksasta puolustusvoiton. Cairoli oli viikonloppuna hivenen sairaana, ja hän ajoikin virheitä vältellen ja voimia säästelleen. Varsinkin erien aluissa oli nähtävissä, että Cairoli ei aivan parhaimmassa terässä ollut. Hallitseva maailmanmestari ajoikin vasta sijoille viisi ja neljä, joten Desalle onnistui ottamaan italialaisen etumatkaa kiinni 15 pistettä. Ero pistetaulukossa on nyt 25 pistettä Cairolin eduksi. Yksi päivän onnistujista oli Shaun Simpson, sillä tasaisen kauden ajanut KTM-pilotti onnistui Saksassa venymään kauden parhaimpaansa. Simpson ajoi sijoille kuusi ja viisi, ja vaikka viime kauden kaltaista Hollannin GP:n täysosumaa ei vielä kohdalle osunutkaan, MM-pisteissä skotti nousi jo Steven Frossardin edelle viidenneksi. Frossard, joka tyylilleen uskollisena ajoi ensimmäisessä erässä kolmanneksi ja keskeytti toisen, on nyt viisi pistettä Simpsonin takana kuudentena. Mainittakoon vielä, että myös Ice One Husqvarna oli tällä kertaa edustettuna yhden kuljettajan voimin: Nathan Watson onnistui aika-ajoissa erinomaisesti ajaen sijalle kymmenen, mutta erissä ei aivan yhtä loistavaa tulosta irronnut. Watson oli ensimmäisen erän 15. ja toisessa 24.
Kausi on jo sen verran pitkällä, että ensi kauden tiimipaikoista käydään kovaa keskustelua. Kärkikuljettajia viedään vähän sinne ja tänne, ja Saksasta kiirineiden huhujen mukaan Jeffrey Herlings olisi vielä jatkamassa MX2-luokassa kaudella 2015. Jordi Tixier on menossa CLS Kawasakille (tai mahdollisesti Yhdysvaltoihin), ja tällä hetkellä Husqvarnaa käskyttävä Venäjän Alex Tonkov on siirtymässä Tixierin tilalle Red Bull KTM:mälle. MM-sarja siirtyy seuraavaksi kohti pohjoista ja väliviikonlopun jälkeen kauden 12:s osakilpailu ajetaan Ruotsin Uddevallassa. Uddevallasta sirkus siirtyykin sitten Suomeen ja Hyvinkäälle, missä pisteistä taistellaan heinäkuun puolivälissä.
Jussi Sajo