Kärkkäinen ykköseksi kauden ensimmäisessä kisassa

Kuuden kuukauden ajotauko olkapääleikkausten takia ja vasta muutaman kerran harjoituksissa käynyt Sanna Kärkkäinen lähti varovaisella mielellä kauden ensimmäiseen motocross-kisaan Lappeenrantaan. Harjoituksissa Kärkkäinen hehkutti hienoa rataa ja tekikin naisten luokan ykkösajan. Kisaerään hän lähti hyvällä mielellä. Rata näytti raskaan luonteensa jo ensimmäisessä erässä. Sanna Kärkkäinen johti ennsimmäistä erää hiuksen hienosti Marita Nyqvistin hiillostaessa koko ajan. Naiset vuorottelivat kärjessä ja erän loppupuolella Nyqvist veti pidemmän korren ja vei voiton. Kärkkäisen kädet olivat aivan puuduksissa ja hän joutuikin rauhoittamaan ajamistaan kolmen viimeisen kierroksen ajan.
Toisessa erässä kuvio toistui toisinpäin, eli Nyqvist vei erää Kärkkäisen peesatessa. Erän puolen välin paikkeilla Kärkkäinen ajoi Nyqvistin ohi ja piti kärkipaikan loppuun asti.

- En olisi uskonut olkapäitteni kunnon riittävän tähän suoritukseen, mutta näin kävi. Olen pitänyt kuntoani koko ajan yllä ja tehnyt fysioterapeutin antamia harjoituksia ahkerasti. Ajamaan pääsin vasta huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, joten montaa kertaa en ole kerennyt pyörän päälle nousta. Kisa Maritan kanssa oli tosi hienoa, juuri sellaista kuin kuuluukin olla, Kärkkäinen kertoi.

Ensimmäisen erän kolmanneksi ajoi Ria Virtanen, Hanna Mertsalmen jäädessä neljänneksi. Toisessa erässä myös heidän sijoituksensa kääntyivät Mertsalmen ollessa kolmas ja Virtasen jäädessä neljänneksi.

Sanna Kärkkäisen tiedotus