Crossin ponderivuokra nousee
Totti Raittilalta tulospalvelun hoitaakseen hankkinut Tommi Salminen vahvistaa ponderien vuokrahinnan nousun alkavalle kaudelle. Uusi vuokrahinta tulee olemaan 13 euroa, edellisen 10 euron sijaan.
- Nykyinen vuokrahinta ei riittänyt kattamaan uusia kustannuksia. Nykyisen kuittipakon vuoksi jouduimme hankkimaan korttimaksupäätteen, jotta maksaminen onnistuu myös pankkikorteilla. Lisäksi aikaa myöden ponderipohjat ovat jäänet kuljettajille ja uudet maksavat pari euroa. Ja näiden lisäksi veroon tuli muutos, Salminen kertoo.
- Korotus on tietysti kova, mutta välttämätön, hän jatkoi.
Valmistautuminen käynnissä
Salminen aloittaa nyt ensimmäisen kauden motocrossin tulospalvelun vetäjänä, Totti Raittilan jäätyä hommasta pois.
- Kyllä tässä jännityksellä odotetaan kauden alkua. Varmasti kauden aikana tulee paljon uusia asioita ja niistä oppii. Ehkä suurin haaste tulee mie olemaan kuulutukset, joita en ole ennen oikeastaan tehnyt, Salminen jatkoi.
Kotimaisen crossikauden ulkosarjojen avaus ajetaan 19.4. Laitilassa.
Xracing