Kaipaselle pitkä kisatauko

Kaipanen kävi näyttämässä käsiään Dextrassa Helsingissä kirurgi Ilkka Antti-Pojalle ja tutkimuksen tuloksena oli, että molemmissa käsissä on rasitusvamma. Lihaksen ympärillä oleva lihaskalvo ahdistaa käsilihaksia ja aiheuttaa käsivarsien puutumisen sekä vaikeuttaa myös sormien liikkuvuutta. Edessä oli kummankin käden leikkaus.

- Oikea käsi on nyt leikattu. Sen paranemista odotellaan vielä neljä viikkoa ja sen jälkeen on vuorossa vasemman käden operointi. Ainakin kaksi kuukautta menee, ennen kuin voin edes harkita taas ajamista, Kaipanen kertoo.

- Uskon, että syksyllä pystyn jonkun kisan ajamaan, mutta kyllä tämä kausi oli käytännössä tässä. Tietysti harmittaa, että kausi jäi kesken, mutta toisaalta nyt tiedän, että kädet saadaan kuntoon ja pystyn tulevaisuudessa ajamaan ainakin niiden puolesta taas täysipainoisesti.

- Ajatukset ovatkin nyt jo ensi vuodessa ja kauden 2014 motocrossin 250- kuutioisten EM-sarjassa, joka tulee olemaan päätavoitteeni, Kaipanen selvitti suunnitelmiaan.

Kaipasen tiedotus