Huomioita Karkkilasta
Enduromiesten talvitauko on sitten ohi ja kisakausi pyörähti käyntiin viime sunnuntaina Karkkilassa. Kauden avauksessa kaasuteltiin Karkkilan motocrossradalla ja sen ympäristöön tehtyä lenkkiä, joka saikin kuljettajilta paljon kiitosta. Reitti oli vauhdikas ja erittäin hyvässä kunnossa, sen vuoksi kilpailusta ei muodostunut myöskään ylivoimaisen raskasta, vaikka kierrosajat olivat puolen tunnin tuntumassa. Oikeastaan ainoa moite monen kuljettajan suusta tuli reitillä ollutta kynnöspeltoa kohtaan. Onneksi kynnyspeltoa oli melko lyhyen matkaa ja järjestäjien mukaan se oli pakko ottaa mukaan, jotta päästiin muille pelloille, mitä reitillä oli.
Viime vuonna katsastus nousi isoon rooliin Karkkilassa, kun monilla oli vaikeuksia päästä äänistä läpi. Tänä vuonna kuljettajat ovat ilmeisesti ottaneet opikseen, sillä katsastuspäällikön mukaan ainoastaan kahdella pyörällä oli pieniä ongelmia äänien kanssa. Muuten äänet olivat kurissa ja pyörät kunnossa. Itse en ollut vielä paikalla aamulla, kun C- ja V50 -luokkien kuljettajat olivat katsastuksessa, mutta kuulin jälkeenpäin pitkistä jonoista katsastuksessa. Jonossa olivat kuulemma muutamat kuljettajat huudelleet, että äänen mittauksen voisi lopettaa, niin jono vetäisi paremmin, kun joillain rupesi olemaan jo kiire katsastukseen. Tässä haluaisinkin oikeastaan sanoa sen, että jos kiire tulee, on lähes poikkeuksetta itsestä kiinni. Välttämättä ei kannatta venyttää paikalle tuloa viime tippaan ja mennä katsastamaan juuri ennen omaa viimeistä aikaa, koska jonoja saattaa olla. Eli puolituntia aiemmin paikalle ja homma helpottuu kovasti. Pitkistä jonoista ja kiireestä on turha syyttää katsastajia ja vaatia äänen mittauksen lopettamista.
Yksi asia osittain katsastukseen liittyen pisti myös merkille. Jostain syystä A-luokassa ajaneella Mika Karmalla oli toisessa sivunumerokilvessä ero numero, kuin muissa numerokilvissä. Karman numero oli 53 ja toisessa sivunumerokilvessä oli numero 5. Eikä selvästikään numero 3 ollut irronnut numeropohjasta vaan alunperinkin tuossa kilvessä oli numero 5. En tiedä tarinaa tälle tapaukselle, mutta jos tuo numero oli väärin jo katsastuksessa, pyörää ei olisi pitänyt päästää läpi. Tai sitten jos esim. kilpailun ensimmäisellä kierroksella oli oikea numerokilpi irronnut ja kuljettaja oli korvannut sen väärän numeron kilvellä, olisi siihen pitänyt puuttua. Koska tuo asia selkeästi hämäsi ainakin katsoa. Tietysti ajanottoon sillä ei ollut merkitystä, koska ajat tulevat muuta kautta, mutta hieman häiritsevää tuo oli.
Itse kilpailussa ei varsinaisesti suuria yllätyksiä nähty. Jos sellaiseksi ei lasketa Michelssonin voittoa Nikanderista, mutta eipä sekään suuri yllätys ole. Viime vuonna vastaavassa kisassa Michelsson ajoi piikillä ja hävisi noin 3 minuuttia Nikanderille, joten pieni yllätys kuitenkin on kyseessä. Molemmat ovat vaihtaneet luokkaa ja ajavat nyt 250 -kuutioisilla kaksitahtisilla ja pyörä tuntuu istuvan ainakin Michelssonille loistavasti. Nikander myönsi itsekin kisan jälkeen, että ei ole vielä täysin sinut pyörän kanssa ja säätöjä haetaan yhä. Myös ajotekniikassa on Nikanderilla vielä hieman säädettävää, mutta hän on itse erittäin optimistinen asian suhteen ja kun kaikki tiedämme nummelalaisen lahjat, niin hän varmasti löytyy huippuvauhdin myös uudella pyörällä.
Kalatien Niko oli viimeiselle kierrokselle asti toisena, mutta sitten väsyi hieman ja Henri Himmanen ajoi ohi. Himmasesta puheen ollen, oli hienoa huomata 3 -miehinen Beta -tiimi kilpailussa mukana. Joukko toi ehdottomasti uutta väri poluille, joka on aina hyvä asia.
Kuskeista kun puhutaan, niin on pakko nostaa esille Santeri Enjala. Enjala täräytti A-luokan viidenneksi ja voin kuvitella, että treenimäärät eivät kauppiaalla ole varmasti siellä tasolla missä monilla muilla kuljettajilla luokassa on, tai ainakin pitäisi olla. Loistava suoritus Santulta. Mielenkiinnolla odotan kilpailuja, missä on mukana Enjalan SE-Teamin varsinaiset kuljettajat. Jos tiimin vetäjällä on vauhti tuollaista, niin mitä se sitten ikinä onkaan kuljettajilla?
Kokonaisuutena kauden avaus oli onnistunut ja Karkkilan moottorikerho teki jälleen hienoa työtä. Valitettavasti makkara-arvostelua en kisan osalta pysty antamaan, koska Kuuman Ryhmän valmistautumisohjeissa Päitsille ei makkaroita sallita. Täytyy myöntää, etten muista yhtään sellaista kilpailua, missä olisin käynyt makkarakioskilla päivän aikana ja ostanut sieltä vain pelkkää kahvia. Mihin tämä maailma on oikein menossa...
Kiitokset kaikille lukijoille ja Huomioita -palsta palaa ääneen jälleen ensi viikolla, aiheena Helsingin supercross.
Jani