Suomalaiset valmiina Slovakiassa

Pyörät odottavat perjantaita suljetulla varikkolla. Kuva: Niklas Nordblad Pyörät odottavat perjantaita suljetulla varikkolla. Kuva: Niklas Nordblad

Slovakiassa ajettava kauden päättävä kilpailu ajetaan poikkeuksellisesti kolme päiväisenä. Perjantaina ja lauantaina ajetaan normaalit kilpailut ja sunnuntaina puolestaan loppucrossi, josta tulee myös omat pisteet.

Suomalaisittain kauden päätöskilpailuun startataan mielenkiintoisista asetelmista, sillä Roni Nikander ja Marita Nyqvist johtavat luokkiensa EM-sarjaa ja Kimmo Hurri on on vain 10 pisteen päässä kolmannesta sijasta.

Suomalaiset ovat saapuneet Slovakien Krompachyyn jo hyvissä ajoin ja kaikki ovatkin tutustuneet hyvin reittiin.

Olli Jäntti kävi ajamassa suomalaisten edustajana reitin ennakkoon läpi, kuten EM-kilpailuissa on tapana. - Reitti on vaihteleva, mutta helpohko, suuria korkeuseroja sisältävä maisemallinen vuoristokierros. Siirtymillä on suurimpana haasteena reitin vaatima vauhti, koska siirtymillä ajetaan ajoittain todella kovaa, kuitenkin haasteita sisältävä maasto. Pätkät ovat teknisiä, crossitesti nurmirinteessä ja todella näyttävä pätkä, endurotesti taas erittäin tekninen metsässä tarkasti ajettava maastokoe, extreme sisältää tukkeja, kivikkoa ja mahtavia mäkiä, haittapuolena luettakoon aika pienet mahdollisuudet valita eri ajolinjoja, Jäntti kertoi.

Tässä muiden suomalaisten kommentteja kilpailun aattona.

Roni Nikander

- Kävelyn perusteella tämän vuoden EM:stä parhaat pätkät, joihin on panostettu. Viikonlopun tavoitteena on ajaa järkevästi ja pitää Euroopan Mestaruus mielessä.

Kimmo Hurri

- Odotan huomenna starttaavaa kisaa hyvillä fiiliksillä ja alkuviikosta vaivannut flunssa on jo selätetty. Crossitesti todella makee, hieman arveluttaa kovan alustan sopivuus omaan ajoon. Enduro ja extreme testi ovat teknisiä ja reitti vaikuttaa kokonaisuutena hyvältä. Tavoitteena nostaa loppupisteiden 6:tta sijaa viikonlopun aikana.

Antti Kujanpää

- Kisasta on hyvät fiilikset, pätkät on tullut käveltyä pariin kertaan. Hieman epäilyttää kovan alustan sopivuus itselle. Tavoitteena oman luokan kuuden joukkoon ajo, loppupisteitä rasittaa vain Viron nollapäivät.

Tommi Jarkkola

- Porukassa on kävelty pätkiä ja hyvältä ne vaikuttavat. Omana tavoitteena nautiskellen maalin ajo, johon tiimipäällikköni totesi, että haetaan ehjää ja hyvää suoritusta.

Marita Nyqvist

- Pätkät on todella hienoja, ainoastaan minuakin arveluttaa alustan kovuus ja kuinka sitä ajetaan oikein ja kovaa. Tavoitteena järkevä ja maltillinen ajo, ja luonnollisesti mielessä siintää kokonaispisteiden johtoaseman säilyttäminen.

Reijo Karppinen

- Lähden kilpailuun asiallisella safarimeiningillä ja nauttimaan endurosta upeassa maisemassa. Maastokokeet on tarkoitus ajaa pysähtymättä ja pystyssä pysyen. Täällä voi yhdistää samalla matkalla harrastuksen ja työn.

Jani Hovi / Xracing
Kuljettajien kommentit: Marko Koskela
Kuvat: Jussi Pitkähalme ja Niklas Nordblad