Honkanen mestaruuteen
Mykoplasmasta toipunut Paavo Honkanen lähti sarjan kärkipaikalta toiseen ja samalla ratkaisevaan nuorten SM-sarjan osakilpailuun. Vasta kaksi viikkoa tervehtymisen jälkeen ajanut Honkanen starttasi kuitenkin kilpailuun hieman epävarmana kunnostaan ja vauhdistaan. - Tänään ensimmäisellä pätkällä veljeni oli kellottamassa aikoja. Kun tulin pätkän maaliin ja katsoimme aikaani, olo helpottui. Ajo lähti kulkemaan heti ja ajoin nuorten luokkaan selvänä pohja-ajan. Sen jälkeen päätinkin ruveta ajamaan omaa varmaa ajoa ja se toimikin todella hyvin, iloinen Honkanen kertoi.
Koko päivän nuorten luokan tahtipuikkoa heiluttanut Honkanen voitti samalla myös 125-kuutioisten luokan. - Olen todella onnellinen voitosta ja mestaruudesta. Lisäksi onnistuin voittamaan myös Nikanderin Rikun ja se antoi runsaasti itseluottamusta lisää ensi viikonlopun SM-osakilpailuun Jämsässä, mestari kertoi.
Iloa ja pettymyksiä
Toiseksi nuorten luokassa Seinäjoella ajoi kauden nuori komeetta Joni Kaivolainen, joka kuittasi samalla SM-hopeaa tililleen. - Täytyy olla tyytyväinen tulokseen. Ajo kulki tänään todella hyvin, lukuun ottamatta ensimmäisen kierroksen toista pätkää, jossa kaaduin kaksi kertaa. Reitti oli perinteistä ”suomienduroa” ja pidin siitä kyllä. Se ei välttämättä sovi mie parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tänään sekään ei haitannut, onnellinen Kaivolainen kertoi.
Toiselta sijalta ratkaisevaan osakilpailuun startannut Jaakko Tikkanen ei onnistunut tänään parhaalla mahdollisella tavalla, ollen nuorten luokassa kuudes. Sijoitus riitti kuitenkin tuomaan Tikkaselle SM-pronssia. - Muut menivät vaan tänään kovempaa. Mestaruuteen olisi ollut mahdollisuus, mutta tänään ei vauhti siihen riittänyt. Kivikko oli mie todella hankalaa ja lisäksi laskettelurinteen pätkällä kaatuilin. Virheitä tuli yksinkertaisesti aivan liikaa, hieman pettynyt Tikkanen kertasi.
Honkasen ja Kaivolaisen jälkeen luokan kolmanneksi tänään ajoi Kim Teikari.
Nuorten luokan tulokset:
http://fin-enduro.com/tulokset/epmmk12/NuortenSM.pdf
Jani Hovi / Xracing[/i