Seistola ja Remes jälleen valopilkut

Matti Seistola ajoi kauden parhaaseensa. Matti Seistola ajoi kauden parhaaseensa.

Matti Seistola, Eero Remes ja ranskalainen Rodrig Thain väänsivät tiukasti E1-luokan toisesta sijasta. Koko päivän jatkunut taistelu päättyi Seistolan eduksi ja samalla hänen kauden tähän mennessä parhaaseen sijoitukseen.

- Kun kausi menee eteenpäin, alkavat tulokseni parantua. Mutta kyllä meillä oli Rodrig Thainin ja Remeksen kanssa koko päivän tasaisen tiukkaa vääntöä. Olisiko se ollut päivän seitsemäs maastokoe, kun tein virheen ja ajauduin ulos reitiltä. Siinä meni hukkaan viitisen sekuntia, mutta sain silti pidettyä kakkospaikan, viime vuoden MM-pronssimitalisti Seistola iloitsi.

Meo johtaa MM-sarjaa selvästi. Ranskalainen Thain on toisena ja Remes kolmantena. Seistola on viidentenä ja sunnuntaina kymmenenneksi ajanut Antti Hellsten 12:tena.

- Nyt olen vielä vakuuttuneempi kuin eilen siitä, että alkukauden vaikeuteni johtuivat pyörästä, eivät miehestä itsestään. Ainahan se on helppo syyttää pyörää, mutta teimme siihen muutoksia ennen tätä viikonloppua ja tulokseni paranivat heti selvästi.

Hondaa kuskaava Thain taipui Seistolalle niukasti 0,73 sekuntia. Remes oli KTM:llä neljäs 6,55 sekuntia Thainista.
Remeksen ranskalainen tiimikaveri Antoine Meo palasi luokan ykköseksi lauantain keskeytyksen jälkeen. Sarjaa johtava Meo kukisti Seistolan 21,21 sekunnilla. Antti Hellsten ehti TM:llä kymmenes 2.27 minuuttia kärjestä.
Remeksen 93 pistettä oikeuttavat jo pikkuluokan kolmanteen sijaan. Seistola on neljäntenä 83:lla ja Hellsten 12:ntena 31 pisteellä.

Salminen mitaliasetelmista

Juha Salminen ajoi enduro 2-luokassa kuudenneksi, kun 16 kisapäivää kattava MM-sarja saavutti sunnuntaina kauden puolivälin Portugalin Torres Vedrasissa. Sarjan ensimmäisellä puoliskolla kaksi voittoa Chilessä ja Argentiinassa viimeistellyt Salminen on MM-pisteissä kolmannella sijalla. Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan vasta heinäkuun vaihteessa Italiassa ja Castiglion Fiorentinon maisemissa.

- Ei tässä mitään. Kaikki on edelleen mahdollista ja turha tätä on jäädä murehtimaan. Olin tänään nimenomaan ajamalla kuudes, totesi Salminen.
Salminen takoi sunnuntaina luokkapohjia extreme-testille, mutta käytännössä samanlaisilla crossi- ja enduropätkillä hänellä ei ollut asiaa kärkeen.

- Sunnuntai oli mie aika pitkälti lauantain toisinto. En vain jostain syystä saanut crossi- ja endurotesteille riittävin kovia aikoja. Ei siitäkään huolimatta, että päivä oli taas virheetön, ajaminen tuntui hyvältä ja se kuulemma näyttikin ihan mallikkaalta. Lisäksi tällaiset kivikovat maastot ovat yleensä sopineet mie, kertoi Salminen.
- Saattaa olla, että olisin pystynyt pistämään paremmin kampoihin, jos täällä olisi ajettu todellinen enskatesti. Mutta turha näitä on selitellä.
Luokkavoiton vei nimiinsä neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ykkössijaa poiminut ranskalainen Husaberg-kuljettaja Pierre Renet. Salmisen ero kärkeen oli 50,89 sekuntia.

Renetillä on koossa 133 MM-pistettä. Toisena majaileva espanjalainen KTM-kuljettaja Cristobal Guerrero tulee 15 pisteen päässä. Salmisella pisteitä on pyöreät 100.

Tarkkala seitsemäs

E3-luokan kärjessä jatkui tuttu, välittömästi kauden ensimmäisestä osakilpailusta vallalla ollut tahti. Ranskalalainen KTM-kuljettaja Christophe Nambotin jatkoi ylivoimaista voittokulkuaan. Hän nuiji toiseksi Husabergilla tulleen espanjalaisen Oriol Mena yli minuutilla..
Markko Tarkkala oli Betalla isossa luokassa seitsemäs 1.52 minuuttia Nambotinista. Pisteissä Tarkkala on samalla sijalla saldolla 64.

Honkanen ei startannut

Paavo Honkasen kilpailuviikonloppu jäi tällä kertaa vain lauantain mittaiseksi. Loukkaantunut käsi vaivasi sunnuntaina aamulla niin paljon, että mies päätti jättää sunnuntain ajot väliin. Jämsäläisnuorukainen keskittyy seuraavaksi kuntouttamaan kätensä ajokelvolliseksi seuraavan viikonlopun SM-kilpailua varten. Honkanen johtaa tällä hetkellä nuorten SM-sarjaa ja on SM-pisteissä 125-kuutioisten luokassa sijalla 4.

- Tänä vuonna keskitytään täysipainoisesti tuohon SM-sarjaan. MM-kilpailuissa on tarkoitus näyttää vauhtia, mutta nyt oli huonoa tuuria, Honkanen totesi Portugalin viikonlopun jälkeen.

Enduron MM-sarja jatkuu seuraavaksi kesä- ja heinäkuun taitteessa Italiassa. SM-sarjan seuraava kilpailu puolestaan ajetaan jo tulevana viikonloppuna Riihimäen seudulla.

Jani Hovi / Xracing
Lähteet: Kari Aho / Salmisen tiedotus, Timo Nikkilä / Honkasen tiedotus, Seistolan tiedotus