Tarkkalalle pisteitä ja Remes podiumille Argentiinassa
Betan tehdaskuljettaja Marko Tarkkala sijoittui lauantaina seitsemänneksi kärsittyään ajorytmin puutteesta: - Tulokseni on pettymys. Tein virheitä pitkin päivää ja lopputulos on tämä. Mitään erikoisia ongelmia mia ei ollut, mutta ajamiseni ei vain etene. Erikoiskokeiden olisi pitänyt olla mie sopivia, olen yleensä viihtynyt tämänkaltaisilla erikoiskokeilla.
Sunnuntaille Tarkkalan tavoite oli saada virheet pois ja sitä kautta löytää kunnon ajorytmi, tämä tavoite osittain myös täyttyi kun mies paransi sijoitustaan kahdella pykälällä sijoittuen viidenneksi: -Sunnuntai sujui minulta ongelmitta, paransin ajoani huomattavasti lauantaista ja aimo harppauksen Chilen osakilpailusta. Nyt mia on edessäni kuukauden tauko MM-osakilpailuista, jonka aikana uskon meidän saavan pyörääni joitain muutoksia, joiden uskon kasvattavan vauhtiani. Uusi työvälineeni on jo nyt hyvä, mutta sen hiominen käteeni sopivaksi vaatii vielä muutamia testipäiviä, Tarkkala kertoo.
Tarkkala aikoo vielä ennen kuukauden päästä ajettavaa Espanjan MM-osakilpailua ajaa useita testipäiviä Firenzessä Italiassa sekä mahdollisesti osallistua Italian mestaruussarjan kaksipäiväisen osakilpailun Bellassa huhtikuun lopussa.
Eero Remes podiumille
Lauantain ajopäivä sujui Remekseltä kohtalaisesti, mutta tulos oli hienoinen pettymys. Tiukan sekuntitaistelun jälkeen hän sijoittui neljänneksi, jääden ainoastaan 1,6 sekuntia Italian Simone Albergonista ja kolmannesta sijasta. Lauantaina voittoon ajoi Remeksen tallitoveri Ranskan Antoine Meo.
- Muutama pikku virhe ja yksi kaatuminen, kertasi Remes lauantain ajoaan.
Toiseen Argentiinan ajopäivään Remes lähti sisuuntuneena. Päivän puolivälissä hän piti hallussaan yleiskilpailun toista sijaa. Ajetuilla maastokokeilla Remes oli ollut neljä kertaa toiseksi nopein, ja kahdesti neljäs. Kovinta vauhtia oli pitänyt Meo, joka on hallinut kauden 2012 alkua E1-luokassa.
Kolmannen lenkin ensimmäisellä enduro-testillä Italian Simone Albergoni onnistui Remestä paremmin, ja siirtyi yleiskilpailun toiselle sijalle. Remes piti kuitenki huolen, ettei Albergoni päässyt karkaamaan liian kauas. Ennen viimeisille maastokokeille siirtymistä Remeksen ja Albergonin ero oli ainoastaan sekunnin kymmenys italialaisen Honda-pilotin eduksi. Tässä vaiheessa Remeksen takana neljäntenä oli Espanjan Lorenzo Santolino 15 sekunnin päässä.
Viimeinen lenkki muodostui varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi. Lenkin ensimmäisellä maastokokeella Santolino iski pöytään pohja-ajan, ja siirtyi Remeksen ohi kolmanneksi. Vielä seuraavalla extreme-testillä espanjalainen pystyi kasvattamaan eroa suomalaiseen KTM-tehdaskuljettajaan. Ennen viimeistä maastokoetta Santolino oli 4,6 sekuntia Remestä edellä.
Remes ei Santolinon hyökkäyksestä hätkähtänyt. Edessä oli kilpailun päättävä crossi-testi, jolla Remes oli onnistunut päivän mittaan hyvin. Suomalainen pamautti sinne upean pohja-ajan Santolinon ollessa 10,8 sekuntia hitaampi. Näin Remes onnistui nousemaan kolmannelle sijalla, ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella palkintokorokkeelle tallitoveri Meo kaasutellessa jälleen voittoon.
- Enduro-testillä hävisin aikaa mutta todella hyvä, että pääsin takaisin podiumille, kertoi Remes.
Argentiinan kuumissa olosuhteissa muut E1-luokan suomalaiset eivät yltäneet kärjen vauhtiin. Matti Seistola oli Husqvarnallaan yhdeksäs ja TM:n Antti Hellsten yhdestoista.
MM-sarjassa Remes nousi Argentiinan viikonlopun jälkeen viidennelle sijalle. Neljän ajopäivän aikana hän on kerännyt 47 pistettä. E1-luokan MM-sarjan johdossa on Remeksen tallitoveri Meo 80 pisteellä.
Tilanna Meon takana on tiukka, sillä toisena olevalla Albergonilla on kasassa 55 pistettä, kolmannella Ranskan Rodrig Thainilla 53 pistettä ja neljättä sijaa hallussaan pitävällä ranskalaisella Marc Bourgeoisilla 51 pistettä.
Kilpailun täydelliset tulokset osoitteessa: http://www.enduro-abc.com/index.php?model=results&categ_id=3&course_id=…
Seuraava MM-osakilpailu Munitibarissa, Espanjassa 4.-6.5.2012.
Tarkkalan tiedote ja kuva: Ilona Nikanto
Remeksen tiedote: Jukka Salminen