Jousi kauden ensimmäinen mestari

Niko Koskela oli kotiradallaan odotetun hyvässä vauhdissa, mutta kun Atte Jousi pääsi MX2-luokan sarjan päätöskisaan 25:n pisteen etumatkalla, ratkesi mestaruus hänelle jo avauserän voitolla. Jaro Pääkkönen puolestaan varmisti myöskin jo päivän avauserässä 14-18- vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupin mestaruuden.

Jousi otti päivän ensimmäisessä erässä jälleen tavoilleen uskollisena nappistartin, tosin tällä kertaa Teemu Lehtinen oli lähdössä vieläkin terävämpi ja kirjasi nimiinsä kaksi johdettua kierrosta. Koskela puolestaan ei taaskaan päässyt lähdössä aivan kärkiryhmään, mutta pystyi nousemaan ensimmäisen kierroksen aikana peräti viidenneksi.

Jousi pääsi kärjessä hiukan karkaamaan sen jälkeen kun hän ohitti Lehtisen. Koskela pääsi myös Lehtisen ohi, kuten Eeli Takatalokin. Koskelan tehtyä erän loppupuolella muutaman ajovirheen Takatalo kuittasi kakkossijan itselleen ja piti sen ruutulipulle asti.

Jousen erävoitto sinetöi näin mestaruuden hänelle, Koskela vankisti asemaansa hopeasijalla kun pahin uhkaaja Lehtinen oli loppujen lopuksi neljäs. EM-sarjaan tällä kaudella keskittynyt Takatalo ei ajanut SM-sarjan kahta osakilpailua, joten päätöskisan vauhdista huolimatta hän ei ollut tyrkyllä mitaleille.

Toisen erän startin nappasi nimiinsä taas Lehtinen, mutta Takatalo rynnisti kärkeen jo avauskierroksella. Koskela nousi kakkoseksi toisella kierroksella, varman päälle ottanut Jousi puolestaan aloitteli nousua kuudennelta sijalta. Takatalo ja Koskela ajoivat tiukkaa kisaa ykköspaikasta, kunnes Takatalo putosi kahdennellatoista kierroksella kymmenen sekunnin päähän Koskelasta. Loput viisi kierrosta tultiinkin sitten asemia varmistellen, Koskela päätti sarjan erävoittoon ennen Takataloa ja
mestari-Jousta. Lehtinen puolestaan varmisti SM-pronssin ajamalla neljänneksi.

Jousi oli päiväänsä luonnollisesti erittäin tyytyväinen.

- Kokonaisuutena hyvä päivä, ensimmäinen erä meni niinkuin pitikin, toisessa sitten varmistelin ja katselin miten muut ajaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonlopun Tampereen kisaan, mestari totesi.

Tampereella Jousi, Koskela ja Tommi Mäkinen tavoittelevat tiukimmin avoimen konekoon MX1-luokan mestarin titteliä. Tuossa sarjassa Mäkinen johtaa vain neljän pisteen erolla Jouseen ja Koskelaan.

Jaro Pääkkönen varmisti nuorten (14-18- vuotiaat) MXJ-luokan Suomen Cupin mestaruuden Orimattilan avauserän neljännellä sijalla. Teemu Keljo ajoi erävoiton käytyään tiukan kisan Patrik Raittalan kanssa. Toisen erän Keljo voitti vähemmällä vääntämisellä, Pääkkönen nousi erän loppupuolella toiseksi. Pääkkösen mestaruus tuli loppujen lopuksi murskaavalla 61:n pisteen erolla Samu Ylikarjulaan. Koko kauden ajan huimasti vauhtiaan parantanut Pekka Nissinen pääsee pokkaamaan pronssia,
Orimattilassa hän oli molempien erien kolmas ja nousi näin vain yhdeksän pisteen päähän Ylikarjulasta.

Täydelliset tulokset:

http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=712327

Teksti: Totti Raittila
Kuva: Xracing